Yksi esimerkki palautteeseen vastaamisesta

Vilma Puputti kirjoitti 13.2.2019 Turun Sanomiin havainnoistaan huonosta opetuksen laadusta Turun AMK:ssa. Jo samana päivänä AMK:n johto ja opiskelijakunta antoivat yhteisen (!) vastineen. Se oli julkaistu jo iltapäivällä, tarkempaa ajankohtaa en tiedä. Luultavasti kuitenkin se on laadittu työpäivän aikana, jopa nopeammin. Käyn vastineen läpi esimerkkinä siitä, miten niitä ei pidä antaa. Kehun myös, jos aihetta on.

Kiitämme palautteesta ja olemme pahoillamme siitä, että emme ole onnistuneet vastaamaan opiskelijan ennakko-odotuksiin.

Ensimmäinen lause on peruskauraa, eikä kerro mitään. Noin sanotaan joka tapauksessa, tarkoitetaan sitä tai ei. Jälkimmäinen onkin hankalampi. Ennakko-odotuksiin vastaamisessa on 3 vaihtoehtoa: Niihin voi pyrkiä vastaamaan tarkasti, ne voi ohittaa kokonaan tai sitten kertoa perustellusti, miksi totuus ei vastaa odotuksia. Vastaus viittaa siihen, että ensimmäistä tavoiteltiin mutta siihen ei päästy. Epäonnistumiset on toki hyvä myöntää.

Korkeakoulu tarjoaa opetusta, oppimisympäristöjä ja ohjausta itsenäisten työelämätaitojen ja ammattitaidon kehittämiseen. Opetuksen toteutus on huomattavasti vähemmän korkeakoulun rakentamaan lukujärjestykseen tai luentoihin perustuvaa kuin toisella asteella.

Alkuperäisessä kirjoituksessa valitettiin, että näitä ei tarjota. Suora lainaus:

Minulla on tänä keväänä yhteensä kolme täyttä viikkoa koulua, loput viikot ovat suurimmaksi osaksi 1–2 päiväisiä tai kokonaan tyhjiä.

Eli vastineessa väitetään täysin päinvastaista, että kirjoittaja oli väärässä. Ei kauhean rakentava lähestymistapa. Toki toisen voi sanoa olevan väärässä, jos näin oikeasti on. Huomautan kuitenkin, että vastine on julkaistu muutaman tunnin kuluessa. On vahvasti syytä epäillä, että tuossa ajassa väitettä ei ole ehditty tutkia perusteellisesti. Kunhan vain on kiistetty kritiikin aihe. Ei hyvä.

On toki selvää, että AMK-opetus on itsenäisempää. Silti nuo opetusmäärät ovat huikean pieniä, ja monella etäkurssillakin on enemmän.

Opiskelu on usein projektimuotoista ja siinä painottuvat ryhmä- ja verkkoympäristöissä työskentely, aivan kuten nykypäivän tehtävissä media-alallakin.

Kaikki kouluopetus on projektimuotoista. Jokin asia opetellaan, sitten oppiminen mitataan ja opetus on valmis. Tämä koskee kaikkia kouluasteita. Joten projektimuotoinen oppiminen ei tarkoita mitään. Yhtä hyvin voitaisiin puhua vaikka koulumuotoisesta tai oppimisoppimisesta. Elinikäinen oppiminen voi olla prosessi, mutta se on eri asia.

Lähiopetusta tarjotaan jatkossakin Turun ammattikorkeakoulussa, mutta samaan aikaan panostamme siihen, että verkossa tarjottavat opinnot ovat laadukkaita.

Ei se vaan riitä, että panostamme siihen. Niiden on oltava hyviä. Vai miltä kuulostaisi jos rokotusneulojen puhtauteen panostettaisiin terveyskeskuksessa? Eihän se hyvältä kuulosta. Tulos ratkaisee. Varsinkin kun verkko-opinnot eivät ole mikään uusi asia. Kyllä se pitää jo osata. Selittelyn makua.

Työelämän muutos edellyttää etenkin media-alalle valmistuvilta vahvaa digitaalisten ympäristöjen osaamista, johon valmentautuminen alkaa heti opintojen alusta. Tulevaisuuden työelämä edellyttää työntekijöiltä valmiuksia toimia erilaisissa työskentely-ympäristöissä, hankkia uutta tietoa ja päivittää jatkuvasti omaa osaamistaan. Näiden taitojen synnyttämisessä ovat tärkeitä erilaiset työelämäkeskeiset ja opiskelijalähtöiset opetuksen toteutuksen ja opiskelun tavat perinteisen lähiopetuksen lisäksi.

Alkuperäisessä kirjoituksessa ihmeteltiin, miksi työelämässä vaadittavia taitoja ei opeteta. Siihen tuossa ei vastata. Jos halutaan opiskelijoiden oppivan digitaalisia ympäristöjä, se pitää opettaa. Ei riitä, että pakotetaan käyttämään niitä. Ei pyörällä ajoa tai uimistakaan opita vain tekemällä, kyllä ne pitää opetella ja se vaati opetusta.

Omat kokemukseni samasta koulusta tosin kertovat, että jo aiemmin mainittu projektimuotoinen opiskelu tarkoitti käytännössä sitä, että yhtäkkiä niitä projekteja vaan tehtiin. Projektityöskentelystä ei koskaan edes opetettu peruskäsitteitä. Puhumattakaan projektityön erityispiirteistä.

Turun ammattikorkeakoulussa ohjauksella ja kannustavuudella olemme pyrkineet saamaan jokaisen opiskelijan valitsemaan oman opintopolkunsa ja saamaan juuri oman tulevan uransa kannalta tarpeellista osaamista.

Tämä ei liity siihen kritiikkiin. Jos opetuksen laatu on huonoa, ei se korjaudu sillä, että saa ihan itse valita, mitä huonoa opetusta ottaa.

Turun ammattikorkeakoulu toimii hyvin välittömässä opiskelijakontaktissa matalaan hierarkiaan pohjautuen. Kannustamme opiskelijoita antamaan palautetta niin formaalien kanavien kautta kuin välittömänä opintojaksojen aikaisena palautteena ja opiskelijakuntamme TUOn kautta.

Ei se kyllä siltä vaikuta. Vai miksi yleisöosastokirjoitus oli tarpeellinen, jos tuo lainaus on totta?

Erityisen surullista tuossa vastineessa on, että yksi sen allekirjoittajista on opiskelijakunnan edustaja, jonka pitäisi olla opiskelijoiden edunvalvoja.

P.S. Yleisesti ottaen olen kyllä sitä mieltä, että koulun suurin lisäarvo ei ole luennoissa, vaan ohjauksessa. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Johtajuutta käytännössä

Kommentoin Porin Prikaatin komentajan, eversti Rami Saaren kolumnia tämän päivän Länsi-Suomessa.

Yleisesti ottaen pidän tuosta tyylistä, missä johtaja ottaa kantaa julkisesti ja kiteyttää sanomansa konkreettisiksi lupauksiksi. Silloin tahtotila tulee selväksi ja alainen voi tarkempien ohjeiden puuttuessa toimia linjausten mukaan osaamisensa turvin. Toisaalta myös niskoittelevan alaisen on hankalampi vedota siihen, ettei tiennyt käskyistä tai linjauksista. Hyvä alainenhan tarvitsee toiminnan vapautta, kun taas huonolle sitä ei voi antaa.

Pidän tuosta, että tekstissä toistuu ”me”, ei ”minä”. Johtaja on osa organisaatiotaan. Kärjessä, mutta ei yläpuolella ja vielä vähemmän ulkopuolella. Kärjessä oleminen sisältää luonnollisesti suunnan määrittämisen ja organisaation osana oleminen tarkoittaa, että sinne mennään yhdessä.

Emme ole saaneet läpi aitoa yksilön kohtaamista, mutta pinkat ja vuoteet kyllä muistetaan tarkastaa.

Suomen kieli on rikas ja rakas, mutta yksi sen suurimpia puutteita on johtajuuden typistäminen yhdeksi sanaksi siinä, missä esim. englannissa on eri sanat ihmisten ja asioiden johtamiselle. Ja kun kieli määrittää ajattelua, tuntuu meillä edelleen olevan se ajatus, että johtamiseen riittää, kun annetaan oikea käsky oikeaan aikaan. Sitä saa sitten totella tai itkeä ja totella. Se toimiikin jotenkuten, jos voi motivoida pakolla. Enää vaan ei voi. Mutta ei se mitään, täytyy vaan keksiä toinen tapa motivoida.

Varusmiespalvelusta on lyhennetty vuosien saatossa paljon, myös koulutusta tiivistämällä. Hyvä niin, kun palveluksen tehtävä ei ole ajan käyttö, vaan koulutus. Ajan kuluminen on siinä välttämätön paha, joka tulee minimoida. Toisaalta kun käytettävissä oleva aika on määrätty, tulee se käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Pinkan teko ei ole tehokasta ajankäyttöä, joten sen oli aikakin mennä.

Suomessa on edelleen lain mukaan yleinen, ei valikoiva asevelvollisuus. Siksi pitää olla lähtökohtana että palvelus koskee koko ikäluokkaa ja että jokaisen työpanos on pyrittävä hyödyntämään. Se on vähintäänkin hyvä alku, että ei suoriteta petivaatepohjaista alkukarsintaa. Jos karsintaa tehdään, niin tehdään se sitten jollain muilla, validimmilla perusteilla.

Vähemmistäkin ansioista voisi everstin ylentää kenraaliksi.

Vastuu on ostajalla

HS on jo jonkin aikaa raportoinut nyt jo surullisenkuuluisaa Helsingin kotihoidon ostamaa kauppapalvelua. Listaan 3 huomiota aiheesta, ostajan näkökulmasta.

1. Laadukkaan palvelun ostaminen edellyttää laadukasta ostamista. Jos ostaja tekee kaiken rimaa hipoen, ei toimittajalla ole syytä tuottaa parempaa. Laki ei pakota ostamaan mahdollisimman halvalla. Se on kyllä totta, että vaatimukset täyttävistä pitää valita edullisin. Vaatimusten asettaminen on ostajan tehtävä.
2. Kannusteiden on oltava kunnossa. Kun ostetaan palvelua muille ja muiden rahoilla, tulee helposti kiusaus päästä helpolla. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta sen ei pidä onnistua muiden kustannuksella.
3. Seuranta on tärkeää. Ostajan tehtävänä on varmistaa, että tilattu palvelu tai tuote toimitetaan. Aina kannattaa myös miettiä, kuinka monta kertaa kannattaa antaa uusi tilaisuus.

Koulutussopimus

Hesarissa oli juttua koulutussopimuksesta. Kommentoin:

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ammatillista koulutusta on aikakin uudistaa. Työpaikoilla oppiminen on oikein käytettynä hyvä väline, mutta ei sovi kaikkeen. Kuten ei mikään muukaan väline. Omassa tutkinnossani työpaikalla oppimista on 2/15 periodia, eli melko vähän. Määrän voisi hyvin nostaa viiteen, eikä opetus ja osaaminen olisi mitenkään vaarantunut.

onko elinkeinoelämä valmis ottamaan vastaan kymmeniätuhansia opiskelijoita suorittamaan tutkinnon osia tai jopa koko kolmivuotista tutkintoa

Myöhemmin jutussa kyllä kerrotaan, että ketään ei olla pakottamassa ottamaan oppilaita harjoitteluun. Eli kysymys on turha. Luuliko muuten joku tosissaan, että amikset laitetaan koko kolmeksi vuodeksi työpaikoille, mukaan lukien siis myös ruotsin ja likunnan opinnot? Joku tolkku siihen spekulointiinkin.

työssäoppimisen koordinointi ja organisointi vievät jo nyt melkein yhden kokoaikaisen ihmisen työpanoksen

HOK-Elannossa siis. Kaikkiaan firmalla on yli 6 200 työntekijää. Harjoittelijamäärät eivät selvinneet nopealla googlauksella, mutta luulisi niitäkin olevan ns. riittävästi. Ja kyllähän harjoittelijoista on katsottu olevan hyötyäkin, ei niitä muuten otettaisi. (toivottavasti siellä ei muuten ole tapana pitää tradenomi- ja merkonomiopiskelijoita koko ajan samoissa tehtävissä harjoitteluissa)

työnantajilta on unohdettu kysyä, ovatko ne valmiita isoon uudistukseen

Hyvä pointti. Muillakin kouluasteilla on lisätty ”työelämäyhteistyötä” ilmeisesti lähinnä yksipuolisella ilmoituksella koulujen taholta. Asiasta löytyy vähemmän mairittelevia esimerkkejä mm. AMK-maailmasta, missä ”yhteistyö” on huonoimmillaan vain toimeksianto, jossa opiskelija tekee mitä käsketään, saamatta koskaan palautetta tekemisestään.

töitä voitaisiin teettää jopa seitsemänä päivänä viikossa ilman vastiketta eikä omille osa-aikatyön­tekijöille tarvitsisi tarjota ensin töitä

Tuskin. Ja tuolta ongelmalta vältyttäneen ihan silläkin, että harjoittelusta juuri tietyssä työpaikassa ei tehdä pakkoa.

(TEM) ehdottaa, että koulutus­sopimuksen kestolle samalla työnantajalla pitäisi säätää esimerkiksi vuoden enimmäisraja. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK esittää, että yli puoli vuotta kestävä työssäoppimisjakso tulisi tehdä oppisopimussuhteisena.

Hyviä ideoita molemmat. Jo nyt oppisopimuksen ongelmana on, että osaaminen jää helposti liian kapea-alaiseksi. Osataan käyttää vain yhdenlaisia laitteita ja järjestelmiä jne. Ja kyllä hyvin perehdytetyn ja fiksun nuoren pitää pystyä olemaan puolen vuoden jälkeen oppisopimuspalkan arvoinen. Jos näin ei ole, on vika palkoissa.

Uusi lainsäädäntö luo kuitenkin mahdollisuudet siihen, että jokaisen opinnot henkilökohtaistetaan ja niitä suoritetaan tarpeen mukaan oppilaitoksissa tai työpaikoilla

Hyviä asioita molemmat. Hyödyntämätön mahdollisuus on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Toivottavasti hekilökohtaistaminen ei myöskään tarkoita, että koulu menee sieltä, missä rima on matalin.

Työpaikkaohjaajat kokevat tilanteen kuormittavaksi. He eivät saa työhön koulutusta eivätkä eri korvausta. Jotta oppiminen työpaikalla on laadukasta, pelisääntöjen pitää olla kunnossa

Henkilökohtaisesti en keksi, miksi työpaikkaohjaamisesta pitäisi aina lähtökohtaisesti maksaa erillinen korvaus. Noin muuten tuo ei ole ammatillisen koulutuksen vaan työpaikkojen asia.

EK on ehdottanut vastuu­kouluttajamallia, jossa jokaisen opiskelijan kohdalla tulee sopia, onko vastuukouluttaja koulutuksen järjestäjän eli koulun vai työpaikan nimeämä henkilö.

Tietysti EK ehdottaa mallia, jossa työpaikka voi saada ilmaista työvoimaa, jota ei täydy edes kouluttaa itse.

Lainsäädännön tulee Hannulan mukaan mahdollistaa yrityksille maksettavat koulutuskorvaukset myös ei-työsopimussuhteisessa koulutussopimuksessa.

Tai sitten yritys kouluttaa harjoittelijansa niin hyvin, että niiden työpanos on itsessään tuottavaa. Ei tarvitse hakea erikseen tukia. Omavastuu.

Uhka vai mahdollisuus? Tässä vaiheessa vielä molempia.

Johtaminen on myös alaisten valintaa

Historiantutkijalle lyhin tie julkisuuteen Suomessa tuntuu olevan C.G.E. Mannerheimin haukkuminen, syystä tai ilman. Viimeisin vanhan keinon käyttäjä on Martti Turtola, joka pääsikin otsikoihin. Sääli vaan, että johtamisen näkökulmasta arvostelu näyttää menneen ohi:

Turtolan mukaan Mannerheim tarrasi ”lähes kouristuksenomaisesti” lähimpiin upseereihinsa kuten yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichsiin ja päämajoitusmestari Aksel Airoon. Syy oli epävarmuus omista sotataidoista.

Jokaisen johtajan tuleekin tuntea itsensä, mukaanlukien vahvuudet ja heikkoudet. Omia vahvuuksia hyödynnetään ja heikkouksia, varsinkin substanssiosaamisessa, paikataan hyvillä alaisilla. Varsinkin nykyään nähdään niin, että johtajan tulee haalia ympärilleen mahdollisimman päteviä alaisia ja avustajia.Ei myöskään pidä unohtaa, että menestyvässä joukkueessa tulee olla erilaisia näkemyksiä, vahvuuksia ja taustoja.

Juuri itseään tyhmempien suosiminen osoittaa epävarmuutta omasta asemasta, ei kuuntelu. Vahva ja itsevarma johtaja ei pelkää tulevansa syrjäytetyksi, vaan asettaa tavoitteen oman kunniansa edelle. Kaikkivoipaisuusharhaiset taas ovat vaaraksi itselleen ja muille.

Yksi tärkeimmistä johtajan tehtävistä on valita alaisensa. Siksi Airon ja Heinrichsin hyvyys ei ole mitenkään Mannerheimilta pois, vaan päinvastoin. Tietysti, jos heidät olisi laitettu muihin tehtäviin, olisi tilanne ollut päinvastoin. Tämä on myös keskeinen syy sille, että kunnia tapaa keskittyä komentoketjun yläpäähän.

Vastaavista onnistumisista olkoon esimerkkinä myös Paavo Talvela, joka valitsi alaisikseen huolto- ja opetustaustaisen everstin ja sotaylioikeudessa tuomitun everstiluutnantin. Molemmista tuli Mannerheim-ristin ritareita, ensin mainitusta numero 1 ja jälkimmäisestä kaksinkertainen. Kykyä tuon tason valintoihin on hankala pitää heikkoutena.

Lopuksi vielä sotateeman hengessä käytännöllinen nelikenttä avuksi alaisten valintaan:

Miehet ovat pohjimmiltaan viisaita tai tyhmiä ja laiskoja tai kunnianhimoisia. Tyhmät ja kunnianhimoiset ovat vaarallisia, heistä hankkiudun eroon. Tyhmille ja laiskoille annan arkipäiväisiä töitä. Viisaat ja kunnianhimoiset otan esikuntaani. Viisaista ja laiskoista teen komentajiani.

– Sotamarsalkka, aavikon kettu Erwin Rommel (wikisitaatit)

Asiakkuus ei ole yhteistyötä, paitsi harvoin

Twitterissä syötteeseeni ponnahti sinänsä normaali tiedote: ”Turun ammattikorkeakoulu ja IDEAL PLM solmivat yhteistyösopimuksen”. Onnittelut kaupoista.

Taas kerran kuitenkin pisti silmään, että tiedotteessa puhutaan ”yhteistyöstä”, mutta koko leipätekstistä jää vaikutelma, että kyseessä on sittenkin normaalit kaupat, ei yhteistyö. Siis sellaiset, joissa myyjä toimittaa tuotteen ja/tai palvelun, josta saa vastineeksi rahaa. On siis valtavan hienoa, että kauppa käy ja raha liikkuu. Yhteistyötä se ei vielä kuitenkaan automaattisesti ole.

Yhteistyössä tehdään kaikki osapuolet tekevät työtä toisen menestyksen eteen, korvauksella tai ilman. Tyypillisesti myös osapuolten menestys hyödyttää muita osapuolia. Sen vastine biologiassa, symbioosi, on tuttua huttua jo alakoulusta.

Nämä kaksi kohtaavat aina välillä, mutta se ei tee niistä synonyymejä. Vai moniko meistä pitää itseään lähikauppansa yhteistyökumppanina? Kauppias tuskin pitää asiakkaitaan yhteistyökumppaneina. Harva myöskään näkee kimppakyytiringin muita jäseniä asiakkainaan.

Asiakkuus ja yhteistyö ovat molemmat kuitenkin hienoja asioita, kohtaavat ne toisensa tai ei. Siksi voitaisiin puhua niistä ihan omilla nimillään.

Joskus myös ”yhteistyö” on vaan salanimi koijaukselle. Siitä on hyvät postaukset Jarin ja Katleenan blogeissa.

Kymmenen käskyä: opiskelijat

Uudet kymmenen käskyä, nyt opiskelijoille. Sakari julkaisee samaan aikaa käskynsä opettajille. Sama kuin viimeksi, siis. Nyt vaan toisin päin.

1. Vaadi itseltäsi, koulukavereilta, opettajilta ja koululta. Sinun on saatava tekemisestäsi jotain näistä, muuten se on vapaa-aikaa ja harrastus:
   1. Erinomaista oppia, tai
   2. Hyvä referenssi, tai
   3. Rahaa, tai
   4. Helppo opintosuoritus.
2. Kehitä liikeidea. Vähintään yksi, mutta useampikin käy hyvin. Firmaa ei täydy perustaa, mutta löydä maailmasta joku puute ja kehitä tapa ratkaista se. Molemmat vaiheet ovat tärkeitä työelämässä, olet sitten palkollinen, yrittäjä, duunari tai pomo.
3. Verkostoidu. Tutustu mielenkiintoisiin ja hyödyllisiin ihmisiin. Hae oppia itseäsi viisaammilta ja jaa osaamistasi muille. Jätä uusille tuttavillesi joku jälki itsestäsi, esimerkiksi käyntikortti tai kontaktipyyntö LinkedInissä. Jää mieleen, mieluiten hyvässä.
4. Panosta lopputyöhön. Se on kouluaikana saadun osaamisesi summa, jota voit käyttää työnäytteenä. Ja koska se on kuitenkin tehtävä, ota siitä hyöty irti.
5. Älä pelkää rehkiä. Joskus vaan käy niin, että haluttu lopputulos on vaivannäön takana. Silloin ei auta muu kuin nähdä vaivaa. Yleensä se kannattaa, kunhan et polta itseäsi loppuun.
6. Älä pelkää reksiä. Jos et ole tyytyväinen, kerro siitä eteenpäin. Jos olet tyytyväinen, kerro siitäkin. Palaute johtaa haluttuun tulokseen parhaiten silloin, kun se on jäsenneltyä ja sisältää kehitysehdotuksia.
7. Älä tee liian pitkää tai tarkkaa. Jos sinulle annetaan metrimitta, ei tuloksen oleteta tai vaadita olevan millin tarkkuudella. Jos raportin pituudeksi vaaditaan 5-8 sivua, on 10 sivua liian paljon. Tee se, mitä pyydetään. Myös ylilaatu on huonoa laatua.
8. Lue. On se sitten artikkeleita, lehtiä, kirjoja. Aiheesta tai sen sivusta. Koulu ei ole koko maailma, eikä siellä edes ole kaikki maailman tieto alaltasi. Netin ansiosta kaikki maailman tieto on saatavillasi. Älä jätä sitä hyödyntämättä.
9. Kysy ja kyseenalaista. Yleensä asioihin on joku hyvä syy, joka selviää viimeistään kysymällä. Aina se syy ei kuitenkaan ole hyvä, mutta sekin on tärkeää tietää. Sitten sitä voidaan lähteä parantamaan.
10. Ole hyvä tyyppi. Kukaan ei jaksa kusipäitä.

Lukaise toki myös opettajien käskyt, ja muut käskypostaukset.

 

Kymmenen käskyä: opettajat

Reilu vuosi sitten kirjoitin kymmenen käskyä rekrytointiin. Sakarin yllyttämänä on seuraavana osana opettajat. Enimmäkseen AMK-näkökulmasta, mutta näiden pitäisi olla sovellettavissa kaikkiin oppilaitoksiin.

1. Rakasta alaasi. Jos et pidä omasta alastasi, on järjetöntä jakaa tietoa siitä eteenpäin. Etkä voi innostaa muita sellaiseen, mistä et ole itsekään innostunut.
2. Seuraa alaasi. Vanhentuneen tiedon jakaminen on haitallista. Siitä myös jää kiinni, minkä jälkeen näyttää hölmöltä.
3. Kehitä itseäsi. Et tule koskaan täydelliseksi tai valmiiksi, mutta voit silti olla huomenna parempi kuin tänään.
4. Opettele opettamaan. On eri asia osata jotain, kuin osata opettaa se muille. Erityisen hankala on opettaa tyhjästä sellaista, minkä osaa itse erinomaisesti. Opettajan on osattava molemmat.
5. Älä ikinä tee mitään vain siksi, että ”niin on tehty ennenkin”. Toimintatapoihin on varmasti ennenkin ollut hyvät syynsä, mutta ne ovat voineet vanhentua. Siksi pitää olla valmis perustelemaan aina uudestaan.
6. Ole valmis luopumaan. Joskus voi käydä niin, että opettaminen ei enää tunnu innostavalta, ei edes hyvältä. Sen tilanteen tunnistaminen on viisautta. Alan vaihtaminen silloin on myös viisautta.
7. Vaadi oppilailtasi paljon. Vain venyminen ja rasitus johtaa kehitykseen. Kehittymisen ohjaaminen on työtäsi. Vaadi silti itseltäsi vielä enemmän.
8. Muista oppilaidesi olevan koulusi ”asiakasomistajia”. Joku heistä voi myös olla tuleva pomosi tai hengenpelastajasi.
9. Pidä lupauksesi. Varsinkin, jos haluat muiden pitävän omansa sinulle. Et varmastikaan halua menettää molemminpuolista luottamusta niiden kanssa, jotka ovat seuranasi suurimman osan työajastasi.
10. Kerro, mitä haluat. Ilmoita oppimistavoitteet selkeästi. Anna palautetta, vaikka sitä ei huomattaisikaan pyytää.

Saa suorittaa.

(Sakari julkaisi samaan aikaan omat 7 käskyään opiskelijoille. Linkki on ylhäällä.)

EDIT 20.7.2016 klo 15:54; Sakarin linkki muutettu ohjaamaan sisarpostaukseen.

Kustin pyörästä on kumi puhjennut

Posti tykkää valittaa siitä, että kirjepostin määrä on pudonnut. Niin, miksiköhän? Vielä muutama vuosi sitten suhtauduin itse Postiin lähinnä neutraalisti, vaikka tietysti pidin korttien yms. saamisesta. Ne ajat ovat kuitenkin mennyttä, muutamasta syystä:

Viimeisen viiden vuoden aikana on posti ehtinyt poistaa kolme lähintä postilaatikkoani ja pidentää matkan lähipostiin noin kahdeksankertaiseksi. Korttia lähetettäessä kuitenkin on tärkeintä saada se pois käsistä ja suojaan säältä. Jokainen voi myös itse arvata, kannanko pakettia kotiin ennemmin puoli vai neljä kilometriä. Vastapainoisesti konttori on kyllä yksilöity noutoilmoitukseen niinkin kansantajuisesti kuin ”20700 TURKU”.

Kun viime talvena salapoliisityön jälkeen löysin oikean konttorin, kommunikoi asiakaspalvelija sanomalla vain ”henkilöllisyystodistus” ja ”allekirjoitus”. Luonnollisesti kuittaus vaadittiin ennen kuin olin edes nähnyt pakettia. Tämä oli kuitenkin vielä helppoa siihen nähden, että firman pakettia noutaessa olisi pitänyt olla mukana kaupparekisteriote ja virallinen leima propuskassa (ei keksitty esimerkki).

Uusi asiakaslähtöisyyden multihuipentuma tuli, kun yritin kirjautua netpostiin, lukeakseni palkkakuitin. Kirjautuminen ei enää onnistukaan nettipankkitunnuksilla, vaan nyt pitää avata erillinen postitunnus. Kysyin syytä tälle asiakaspalvelu-chatissa, ja sain vastaukseksi:

”Posti-tunnusten käyttö on helpompaa kuin pankkitunnuksilla kirjautuminen. Suosimme sujuvimpia tapoja ja vähennämme samalla pankkitunnusten aiheuttamaa kuormitusta toiminnassamme.”

Uusi tunnus ja salasana ei ole helpompaa. Seuraava virke olikin tuttua kauraa siitä, miten postia kiinnostaa lähinnä oman työn helppous, ei käyttäjä tai asiakas. Sitten tulikin kysymys siitä, voiko auttaa muuten. No, olisit auttanut edes tässä. En kuitenkaan ehtinyt kirjoittaa vastausta, sillä chat katkaistiin samalla minuutilla, kun lisäavusta kysyttiin. Olisitte edes yrittäneet…

Onneksi olkoon, Posti! Vuosien pitkäjänteisellä työllä olette muuttaneet neutraalin mielikuvan negatiiviseksi. Kuka nyt haluaisi käyttää sellaisen yrityksen palveluita, joka ei ole ikinä antanut yhtään signaalia siitä, että asiakkaat ja käyttäjät ovat enemmän rasite kuin hyöty?

Ilmainen vinkki Postille: Ennen kun laajennatte palvelutarjontaa, hoitakaa edes nykyiset palvelut hyvin. Asiakkaille olisi myös hyvä kertoa, että he ovat tärkeitä. Mutta sekään ei riitä, vaan tärkeyden täytyy näkyä.

P.S. Viime talvena muuten sattui samana päivänä kolme osuvaa asiaa. Lähetin asiakkaalle laskun sähköpostilla, sain naapurifirmasta käsin kannetun laskun ja Posti ilmoitti yt-neuvotteluista. Näiden osuminen samalle päivälle oli tietysti sattuma, mutta kuvaava sellainen.

Kymmenen käskyä: Rekrytointi

Jo muutaman vuoden ajan olen ollut varma siitä, että suomalainen teollisuus on rikki. Nyt aion listata postaussarjassa korjausehdotuksia kymmenen käskyn muodossa, keskittyen eri teemoihin. Oman alani, eli teknologiateollisuuden näkökulmasta.

Ensimmäisenä aiheena rekrytointi. Nyt kun kesätyönhaku on vielä tuoreena mielessä.

1. Jos haette työntekijöitä, kertokaa siitä. Moni työnantaja pitää hiljaista hakua ja odottaa, että hyvä työnhakija vain ilmestyy kohtalon johdattamana. Voinee toimia, mutta ainakin itse olisin valmis ja halukas auttamaan sattumaa.
2. Kertokaa, mihin tehtävään haette tekijöitä. Ihmisten osaaminen ja mielenkiinto vaihtelevat suuresti, eikä jokainen tehtävä sovi kaikille, sillä yksilöitähän me kaikki olemme. Hyvän hakemuksen tekeminen on suunnilleen mahdotonta, jos ei tiedä, mihin hakee. Se on kuin heittäisi tikkaa pimeässä, tietäen maalista vain ilmansuunnan.
3. Jos edellinen ei onnistu, kertokaa yhteyshenkilö. Motivoitunut ja työnantajasta kiinnostunut hakija kyllä kysyy lisätietoja, jos vaan voi. Tämä tietysti toimii myös hyvänä motivaatiomittarina. Jos työnantajana et ole edes tähän valmis, mieti vielä rekrytoinnin tarvetta.
4. Kertokaa itsestänne. Pelkkä työtehtävän sisältö ei aina riitä. Joillekin on tärkeää tietää työpaikan arvoista ja käytännöistä. Esimerkiksi ilmoitus työmatkaliikunnan tukemisesta ja sen hyvistä edellytyksistä on merkittävä arvovalinta, joka houkuttaa tietynlaisia hakijoita.
5. Tiedottakaa hakuprosessista ja sen etenemisestä.  Hakijalle on tärkeää tietää, että edes jotain on tapahtumassa. Se myös osoittaa sitoutumista hakuun. Sitoutuneisuutta saat helpoiten osoittamalla sitä itse.
6. Kertokaa tulos ajoissa. Vaihtoehto edelliselle. Vähintä mitä voit tehdä, on kuitata hakemus vastaanotetuksi ja kertoa tuloksesta ajoissa. Tuloksen kertominen vasta juhannuksena ei anna kuvaa pitkäjänteisyydestä tai sitoutumisesta.
7. Painottakaa muutakin kuin muodollista pätevyyttä. Opiskelijoilla ei ole sitä. Sen sijaan hakijoilla voi olla harrrastuksista tai luottamustehtävistä saatua osaamista, joka on parhaimmillaan yhtä tärkeää ja hyödyllistä.
8. Antakaa freelancereille mahdollisuus. Jos pelkäät sitoutumista työsuhteeseen, mutta tarvitset työvoimaa, palkkaa freelancer. Et kärsi, etkä hyödy irtisanomisajoista. Urakointi on muutenkin nouseva työnteon muoto.
9. Ole valmis kertomaan, miksi hakemus ei tärpännyt. Hakijasi ei osaa kehittyä, jos ei tiedä, mitä pitäisi kehittää ja mihin suuntaan. Puhu totta, mutta kohteliaasti.
10. Kunnioita hakijaa. Hän voi olla tuleva asiakkaasi, sillä jokainen pomo on joskus ollut opiskelija ja hakenut ensimmäistä työpaikkaansa.

Hyvä rekrytointi on kaikkien etu.