Asiakkuus ei ole yhteistyötä, paitsi harvoin

Twitterissä syötteeseeni ponnahti sinänsä normaali tiedote: ”Turun ammattikorkeakoulu ja IDEAL PLM solmivat yhteistyösopimuksen”. Onnittelut kaupoista.

Taas kerran kuitenkin pisti silmään, että tiedotteessa puhutaan ”yhteistyöstä”, mutta koko leipätekstistä jää vaikutelma, että kyseessä on sittenkin normaalit kaupat, ei yhteistyö. Siis sellaiset, joissa myyjä toimittaa tuotteen ja/tai palvelun, josta saa vastineeksi rahaa. On siis valtavan hienoa, että kauppa käy ja raha liikkuu. Yhteistyötä se ei vielä kuitenkaan automaattisesti ole.

Yhteistyössä tehdään kaikki osapuolet tekevät työtä toisen menestyksen eteen, korvauksella tai ilman. Tyypillisesti myös osapuolten menestys hyödyttää muita osapuolia. Sen vastine biologiassa, symbioosi, on tuttua huttua jo alakoulusta.

Nämä kaksi kohtaavat aina välillä, mutta se ei tee niistä synonyymejä. Vai moniko meistä pitää itseään lähikauppansa yhteistyökumppanina? Kauppias tuskin pitää asiakkaitaan yhteistyökumppaneina. Harva myöskään näkee kimppakyytiringin muita jäseniä asiakkainaan.

Asiakkuus ja yhteistyö ovat molemmat kuitenkin hienoja asioita, kohtaavat ne toisensa tai ei. Siksi voitaisiin puhua niistä ihan omilla nimillään.

Joskus myös ”yhteistyö” on vaan salanimi koijaukselle. Siitä on hyvät postaukset Jarin ja Katleenan blogeissa.

Advertisement