Vastuu on ostajalla

HS on jo jonkin aikaa raportoinut nyt jo surullisenkuuluisaa Helsingin kotihoidon ostamaa kauppapalvelua. Listaan 3 huomiota aiheesta, ostajan näkökulmasta.

  1. Laadukkaan palvelun ostaminen edellyttää laadukasta ostamista. Jos ostaja tekee kaiken rimaa hipoen, ei toimittajalla ole syytä tuottaa parempaa. Laki ei pakota ostamaan mahdollisimman halvalla. Se on kyllä totta, että vaatimukset täyttävistä pitää valita edullisin. Vaatimusten asettaminen on ostajan tehtävä.
  2. Kannusteiden on oltava kunnossa. Kun ostetaan palvelua muille ja muiden rahoilla, tulee helposti kiusaus päästä helpolla. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta sen ei pidä onnistua muiden kustannuksella.
  3. Seuranta on tärkeää. Ostajan tehtävänä on varmistaa, että tilattu palvelu tai tuote toimitetaan. Aina kannattaa myös miettiä, kuinka monta kertaa kannattaa antaa uusi tilaisuus.
Mainokset

Asiakkuus ei ole yhteistyötä, paitsi harvoin

Twitterissä syötteeseeni ponnahti sinänsä normaali tiedote: ”Turun ammattikorkeakoulu ja IDEAL PLM solmivat yhteistyösopimuksen”. Onnittelut kaupoista.

Taas kerran kuitenkin pisti silmään, että tiedotteessa puhutaan ”yhteistyöstä”, mutta koko leipätekstistä jää vaikutelma, että kyseessä on sittenkin normaalit kaupat, ei yhteistyö. Siis sellaiset, joissa myyjä toimittaa tuotteen ja/tai palvelun, josta saa vastineeksi rahaa. On siis valtavan hienoa, että kauppa käy ja raha liikkuu. Yhteistyötä se ei vielä kuitenkaan automaattisesti ole.

Yhteistyössä tehdään kaikki osapuolet tekevät työtä toisen menestyksen eteen, korvauksella tai ilman. Tyypillisesti myös osapuolten menestys hyödyttää muita osapuolia. Sen vastine biologiassa, symbioosi, on tuttua huttua jo alakoulusta.

Nämä kaksi kohtaavat aina välillä, mutta se ei tee niistä synonyymejä. Vai moniko meistä pitää itseään lähikauppansa yhteistyökumppanina? Kauppias tuskin pitää asiakkaitaan yhteistyökumppaneina. Harva myöskään näkee kimppakyytiringin muita jäseniä asiakkainaan.

Asiakkuus ja yhteistyö ovat molemmat kuitenkin hienoja asioita, kohtaavat ne toisensa tai ei. Siksi voitaisiin puhua niistä ihan omilla nimillään.

Joskus myös ”yhteistyö” on vaan salanimi koijaukselle. Siitä on hyvät postaukset Jarin ja Katleenan blogeissa.

Valtiollinen telakkakombinaatti

Onko valtion telakkaomistus suojelurahaa, valtiokapitalismia vai hyökkäämättömyysopimus? Taustoituksena toimikoon HS:n artikkeli.

Suhtauduin alkujaan ja edelleenkin kaksijakoisesti valtion tukiin Turun  Telakalle. Toisaalta, yritystuet vanhalle alalle vaikuttavat tekohengityksen ja saattohoiden risteykseltä, joilla yritetään pehmittää väistämättömän konkurssin tuomaa suurta rysäystä. Toisaalta iloitsen siitä, että vuosisatainen ja kunniakas laivanrakennuksen perinne jatkuu Turussa. Eikä työllisyyskään ole vähäinen tekijä. Tällä hetkellä telakan tilanne näyttää oikein hyvältä. Pääomistaja vaikuttaa erittäin sitoutuneelta ja on vanha tekijä. Kaikki mitä olen eri lähteistä kuullut, on ollut erittäin positiivista. Loppu hyvin, kaikki hyvin? Toivottavasti. Aika näyttää.

Jostain syystä takaraivossa on kuitenkin tykyttänyt kysymys siitä, miksi valtio lähti osaomistajaksi? Luulisi, että Meyer Werft olisi saanut telakan ostettua kokonaan itsekin. Olen kallistunut 3 eri vaihtoehtoon.

Suojeluraha. Teorian mukaan Meyer vaati valtiota mukaan rahoittajaksi ja taatakseen itselleen kuuliaisen vähemmistöosakkaan, jonka voi tarvittaessa vaikka ostaa ulos. Tämä siis ehtona ostolle. Enemmistöosakas kun voi jyrätä muut halutessaan yksinkertaisella enemmistöllä. Jos näin oli, niin ovelaa Meyeriltä, ehkä järkevää valtiolta.

Valtiokapitalismi. Teorian mukaan valtio-omisteisuus on kaikua idänkaupan kulta-ajoista, ja vastaveto virastolaitosten yhtiöittämiseen ja valtionyhtiöiden viemiselle pörssiin. On kuitenkin hankala kuvitella, että niinkin oikeistolainen poliitikko kuin Vapaavuori olisi sellaista halunnut. Kyseessä voi myös olla poliitikkojen keino korostaa rooliaan asiassa. Ja viedä äänet valtionyhtiöitä rakastavilta demareilta.

Hyökkäämättömyyssopimus. Teorian mukaan Meyer halusi valtion mukaan taatakseen hyvät toimintaedellytykset telakalle. Tosin sanoen ostaja halusi takeet siitä, ettei valtio tule haittaamaan telakan toimintaa. Valtion ollessa osaomistajana, ei sen intresseihin mitenkään kuulu säätää yhtiötä koskevia lisäveroja tai sääntelyä. Tähän asti poliittinen ilmapiiri ja hallituksen toimet eivät ole varsinaisesti lisänneet ulkomaisia investointeja. Jos tämä arvaus osui oikeaan, oli toimenpide sinänsä hyvä, mutta tarve sille on äärimmäisen surullista.

Totuus ei välttämättä selviä ikinä.

Kaikki ehdotukset ovat 100 % arvailua.