Kymmenen käskyä: opettajat

Reilu vuosi sitten kirjoitin kymmenen käskyä rekrytointiin. Sakarin yllyttämänä on seuraavana osana opettajat. Enimmäkseen AMK-näkökulmasta, mutta näiden pitäisi olla sovellettavissa kaikkiin oppilaitoksiin.

  1. Rakasta alaasi. Jos et pidä omasta alastasi, on järjetöntä jakaa tietoa siitä eteenpäin. Etkä voi innostaa muita sellaiseen, mistä et ole itsekään innostunut.
  2. Seuraa alaasi. Vanhentuneen tiedon jakaminen on haitallista. Siitä myös jää kiinni, minkä jälkeen näyttää hölmöltä.
  3. Kehitä itseäsi. Et tule koskaan täydelliseksi tai valmiiksi, mutta voit silti olla huomenna parempi kuin tänään.
  4. Opettele opettamaan. On eri asia osata jotain, kuin osata opettaa se muille. Erityisen hankala on opettaa tyhjästä sellaista, minkä osaa itse erinomaisesti. Opettajan on osattava molemmat.
  5. Älä ikinä tee mitään vain siksi, että ”niin on tehty ennenkin”. Toimintatapoihin on varmasti ennenkin ollut hyvät syynsä, mutta ne ovat voineet vanhentua. Siksi pitää olla valmis perustelemaan aina uudestaan.
  6. Ole valmis luopumaan. Joskus voi käydä niin, että opettaminen ei enää tunnu innostavalta, ei edes hyvältä. Sen tilanteen tunnistaminen on viisautta. Alan vaihtaminen silloin on myös viisautta.
  7. Vaadi oppilailtasi paljon. Vain venyminen ja rasitus johtaa kehitykseen. Kehittymisen ohjaaminen on työtäsi. Vaadi silti itseltäsi vielä enemmän.
  8. Muista oppilaidesi olevan koulusi ”asiakasomistajia”. Joku heistä voi myös olla tuleva pomosi tai hengenpelastajasi.
  9. Pidä lupauksesi. Varsinkin, jos haluat muiden pitävän omansa sinulle. Et varmastikaan halua menettää molemminpuolista luottamusta niiden kanssa, jotka ovat seuranasi suurimman osan työajastasi.
  10. Kerro, mitä haluat. Ilmoita oppimistavoitteet selkeästi. Anna palautetta, vaikka sitä ei huomattaisikaan pyytää.

Saa suorittaa.

(Sakari julkaisi samaan aikaan omat 7 käskyään opiskelijoille. Linkki on ylhäällä.)

EDIT 20.7.2016 klo 15:54; Sakarin linkki muutettu ohjaamaan sisarpostaukseen.

Mainokset

Ilman palautetta et kehity

Olen valittanut jo jonkin aikaa palautteen saannin vaikeutta varsinkin esiitymisistä. Toisaalta ei sitä varmaan osata antaakaan, sillä eihän kukaan sitä pyydä. Sakari kuuli huutoni ja pyysi jäsenneltyä palautetta omasta puheenvuorostaan robotiikka-aamiaisella. Mietin, että tätähän minä pyysin, ja päätin ottaa tehtävän vakavasti. Lähestymistavan lähtökohdaksi otin ”Syväjäädytetyn Partaveitsen”, koska oletin itse pyydetyssä palautteessa voitavan mennä syvemmällekin ja puhua asiaa. En ollut väärässä.

Keräsin 15 minuutin puheenvuorosta tekstiä 2 A6-liuskaa, joita puimme läpi parisen tuntia, eli 3 tuntia – sivuaiheet. Palaute siis todellakin kesti 8 kertaa kauemmin kuin sen aihe. Keskustelu kävi hyvässä hengessä mm. esimerkkien, ideoiden, kehittämiskohteiden, maneerien, puhetaidon, provosoinnin, tilannetajun, artikulaation, kenkien, kalvojen, vinkkien ja mielipiteiden hengessä.

Otsikkoon liittyen mainitsen erikseen, että hyvästä palautteesta oppii kumpikin osapuoli. Palautteen antajan on jopa helpompi oppia jotain, kun pelissä ei ole tippaakaan omaa kunniaa. Kun omia kasvojaan ei täydy miettiä, voi keskittyä asiaan ja ajatella kerrankin tekemistä analyyttisesti. Opinkin itse tällä kertaa näitä asioita:

Useammassakin esiintymiskoulutuksessa neuvotaan tutustumaan tilaan etukäteen, tarkoituksena välttää yllättävät ongelmat mm. akustiikan, tietotekniikan ja äänentoiston kanssa. Ainakin itselleni uutena näkökulmana huomasin, että myös kengät kannattaa testata. Narisevat kengät voivat haitata yleisökokemusta merkittävästi, viemällä huomiota pois itse asiasta. Joskus voi olla jopa fiksua varautua ottamalla mukaan toiset kengät. Myös luennointi sukkasillaan voinee toimia hätätilanteessa.

Vaikka jokainen luultavasti puhuu päivittäin, voi sitäkin olla hyvä harjoitella. Harva meistä on siinä täydellinen. Intonaatio voi olla yliampuva, sanoja joutuu hakemaan, tai rytmi on huono.

Voi olla todella hankalaa ennustaa, mihin provokaatioon yleisö tarttuu ja mihin ei. Yhteiskunnan ”pyhien arvojen” kyseenalaistaminen voidaan ohittaa itsestäänselvyytenä, kun taas taas sivulauseeksi tarkoitettuun huomioon voidaan ottaa hyvinkin hanakasti kiinni.

Muistiinpanojen tekeminen käsin hankaloittaa seuraamista huomattavasti. Käytin ajasta suunnilleen 2/3 paperin katsomiseen. Kuuntelua se ei tietenkään estä, mutta kokonainen dia voi mennä ohi. Videointi voisi olla huomattavasti parempi, eikä sen pitäisi enää tänä päivänä olla välineistä kiinni.

Palautteen käsittelystä huomasin, että molemmilla on syytä olla avoin mieli ja kyky olla loukkaantumatta, varsinkin osuvasta palautteesta. Tietenkään palautteen tarkoituksena ei saa olla loukata, vaan kehittyä.

Mikään näistä huomioista ei tarkoita missään nimessä sitä, että Sakari olisi ollut niissä huonona esimerkkinä.

Sakari on haastettu kirjoittamaan aiheesta postaus ja julkaisemaan se samalla hetkellä tämän kanssa. Tulos on täällä. Raikas kokemus.

Rakkaudesta kirjoittamiseen

Kirjoittaminen on yksi tärkeimmistä taidoista ihmiselle, joka haluaa vaikuttaa. Enkä tarkoita nyt pelkkää maailman parantamista, vaan esimerkiksi kykyä näyttää paremmalta pomon silmissä. Vain suurilla johtajilla on erikseen kirjoittajia, mutta kukaan ei aloita siitä asemasta.

Pari vuotta insinööriopintoja on saanut ihmettelemään, miten vähällä kirjoittamisella voi päästä tekniikan korkeakoulutuksesta läpi. Kokeet ja raportit toki vaativat jonkinlaista tekstiä, mutta niissäkin kiinnitetään huomiota vain sisältöön. Muoto jää lähinnä tekstinkäsittelyn oikoluvun vastuulle. Lopputulos valitettavasti näkyy vaikkapa sähköposteissa liiankin hyvin. Pahinta on huomata, että itsekin alan laiskistua lauserakenteissani.

En ole vielä kuullut perusteluja sille, miksi kynää ei saisi terävämmäksi, vaikka hauistakin voi kasvattaa. Treenaattomuus taannuttaa, eikä toistuvasti samanlainen harjoitus kehitä. Lajikokeilu voi suoran tuloshyödyn lisäksi myös virkistää mieltä ja tuoda uutta motivaatiota päälajiin. Joskus voi tietysti myös olla käytännön syistä pakko vaihtaa lajia. Suksi luistaa huonosti juhannuksena.

Viime keskiviikkona jouduin ilman omaa tahtoani vedettyä mukaan haasteeseen. Olin Sakarin kanssa innovaatiohampurilaisella, kun keskustelu ajautui erilaisiin työhakemuksiin. Totesin, että hakemus voisi olla joskus käyntikortin kokoinen lomake, jonka toisella puolella on 4-5 riviä itse hakemukselle ja toisella puolella paikka yhteystiedolle, ehkä nimelle. Keskustelu lähti polveilemaan aiheen ympärillä, joten innostuin kaivamaan käyntikorttini ja kynäni esille. Haastoin kiteyttämään ajatuksen kääntöpuolelle.

Nokkelana ja heikkouteni* tuntevana miehenä Sakari pelasi aikaa kehumalla kynääni  ja käyntikortin suunnittelua. Ylimielinen rehvasteluni kostautui, kun käyntikortti repesi kahtia ja sain toisen puoliskon. Nyt molemmilla oli tehtävänä kirjoittaa laadukas ja tiivis ajatus opettajamisesta, opiskelusta ja oppimisesta. Rajoitettu tila, vähän aikaa, eikä mahdollisuutta pyyhkiä. Tulokset ovat nähtävissä Tiivisteinä [1] ja [2]. Arvostelkaa itse.

Kokemus oli hieno, koska se pakotti tekemään jotain välittömästi, eikä suuriin virheisiin ollut varaa. Myös yllättävyys toimii. Toivottavasti myös kehityin. Näistä syistä suosittelen vahvasti tekemään samaa.

*Heikkouksiani ovat mm. laadukkaat kynät ja vielä pahempana laadukkaista kynävalinnoista saadut kehut.

Jargonia vai mielipide?

YLE on uutisoinut poliitikkojen NATO-kannoista. [Katainen, Tuomioja]

Kummankaan näkemys ei yllätä yhtään. Toisesta uutisesta löytyikin syy siihen:

Kokoomus on perinteisesti kannattanut Nato-jäsenyyttä, sosiaalidemokraatit taas vastustaneeet.

Kumpikin siis vain toistaa sitä samaa vanhaa kaavaa, joka on kuultu ennenkin, eikä tuo mitään lisäarvoa itse asiaan. Yhtään uutta näkemystä tai perustelua ei kuultu ainakaan uutisten perusteella. Siksi on itse asiassa on mahdotonta tietää sitäkään, onko kummallakaan edes omaa mielipidettä asiasta. Voihan tuo olla vain vanhan, ikuisena pidetyn ideologian toistelua ilman mitään omaa.

Jos kuulen jonkun sanovan juuri sitä, mitä on odotettavissa, en yleensä jaksa välittää siitä yhtään.  On täysin selvää, että kenraali kannattaa puolustusmäärärahojen nostoa tai poliisiylijohtaja lisävaltuuksia. Kalevi Sorsa-säätiö tuskin ikinä julkaisee tutkimusta, jossa päädytään suosittamaan sääntelyn purkamista ja verotuksen keventämistä. TEHY ei tule koskaan sanomaan, että sairaanhoitajien palkka on nyt hyvä, eikä sitä täydy korottaa. Hyvähän se on väittää, kun muuta ei voi aukottomasti todistaa.

En missään nimessä moiti näitä tahoja tästä. Sehän on niiden työtä. Ajaa oman viiteryhmänsä etua.  Se vain tulee aina muistaa, että silloin ei koskaan voi tietää, onko kyseessä mielipide, vai liturgia ihan vaan viran vuoksi. Mielipide tai näkemys on lähtökohtaisesti heti paljon oikeampi, jos sen kertojalla ei ole omaa lehmää ojassa, kuten vaikka tutkijalla. Tai ainakin tutkijan pitäisi olla puolueeton. Usein kyllä puolueellisuus onnistutaan piilottamaan hyvin. Esimerkiksi joillakin alkoholin myyntiä vähittäiskaupoissa vastustavilla tahoilla on edustajansa Alkon hallituksessa.

Valitettavasti tätäkin asiaa sekotetaan mediassa aivan liian usein kutsumalla toisen eturyhmän lobbareita asiantuntijoiksi, samalla kun toisen osapuolen näkemyksiä kutsutaan esimerkiksi ”väitteiksi”. Toinen tietysti ”kertoo” tai ”toteaa”. Toinen tehokas tapa häivyttää totuus on -lu/-ly -pääte. Kehittäminen kuulostaa heti uskottavalta, jämerältä toiminnalta, millä maailmasta tehdään taas pykälää valmiimpi paikka. Kehittely taas kuulostaa enemmänkin jotain kylähullun keksijän puuhastelua.

Oikeastaan todella suuren osan valtakunnallisiin medioihin päässeistä näkemyksistä voi suoraan ohittaa turhina. Hyvät perustelu on tietysti eri asia.

Ideavarkaus

Toisin kuin yleensä ajatellaan, käytännössä kaikki ideat kannattaa julkaista heti, ettei kukaan ehdi varastaa niitä ja väittää omikseen. Kukaanhan ei voi väittää keksineensä tänään ideaa, jonka sinä julkistit jo eilen. Rahallinen pääomakin voi hävitä esimerkiksi konkurssissa, mutta et voi mitenkään lakata olemasta jonkun asian keksijä. Hyvä henkilöbrändi ja osoitus mielen kirkkaudesta voi hyvinkin jo itsessään taata toimeentulon. Tietysti henkinen pääomakaan ei katoa, mutta se ei muutu leiväksi, ellei joku muukin tiedä siitä.

Idean salaamalla et voi myöskään mitenkään taata sen pysymistä itselläsi. Se saattaa vuotaa, joku muu voi keksiä sen, voit itse unohtaa sen jne. Vain julkistamalla voit ”korvamerkitä” sen itsellesi. Monikin on väittänyt tai luullut – minä mukaanlukien – eri ideoita omikseen. Siitä vaan on melko mahdotonta saada varmuutta ilman mitään julkista jälkeä. Tietenkään ideasta ei oikein voi ottaa kunniaa, jos sitä ei voi todistaa.

Sitäpaitsi, et sinä sitä ideaa välttämätöntä kuitenkaan itse toteuttaisi. Joku toinen taas saattaa tehdä siitä timantin.

Idea ideavarkauksiin on varastettu Jari Parantaiselta ja ennen kaikkea hänen mainiosta tuotteistusoppaastaan.

Mikä tekee asiantuntijan?

Kuten Jari Parantainen kertoo, julkaisut tekevät asiantuntijan. Wikipedian mukaan näin ei ole, vaan asiantuntija määritellään siellä näin:

Asiantuntija on henkilö, joka jollakin tiedonalalla pystyy tunnistamaan ongelmia ja ratkaisemaan niitä tehokkaasti.

Lainaus on varmasti totta, mutta vain osatotuus. Yksinkertaistan määritelmän siihen, että asiantuntija tietää kyseistä asiasta enemmän kuin muut. Lopulta taso muodostuu siitä, kuinka moni tietää vähemmän. Ylimpänä asteena on tietysti tietää asiasta enemmän kuin kukaan. Koska statuksen perustana on vertailtavuus muihin, määrittelevät viime kädessä muut asiantuntijan. Vähintäänkin subjektiivisuus estää oman osaamistason määrittelyn, eikä itsearviointi muutenkaan sovellu, sillä se ei korjaa virheitä.

Muiden määrittelyn ollessa ratkaisevaa, ei ilman julkaisemista voi tulla asiantuntijaksi. Eihän kukaan pidä sinua minään, jos ei tiedä sinusta tai osaamisestasi. Tietoa taas levitetään julkaisemalla. Tapoja ja välineitä on toki monia, eikä yksikään ole aukottomasti toista parempi. On se sitten tietokirja, blogi, video, luento, artikkeli tai tuitti. Lähimpänä ruohonjuuritasoa julkaisuissa on vielä kahvipöytäkeskustelu. Jolla ei kyllä vaikuteta muihin kuin siihen pöytäkuntaan. Mutta alku se on sekin.

Luonnollisesti pelkällä oppiarvollakin voi nousta jonkinlaiseksi asiantuntijaksi. Onhan selvää, että tietyn alan tohtori on käytännössä aina alallaan maallikkoa asiantuntevampi. Tutkinnotkin kuitenkin perustuvat julkaisuihin, eli opinnäytetöihin, graduihin, väitöskirjoihin yms. Ja nekin arvioi joku muu. Niissäkään ei siis päästä eroon ulkoa määritellystä osaamisen tasosta, joka osoitetaan julkaisemalla.

Valitettavan usein eri spesialistit tuntuvat pitävään tietoa asiana, joka kuluu jakamisesta. Sillä tavalla omalle osaamiselle asetetaan karsina, minkä ulos ei enää pääse. Onneksi voi valita toisinkin, eli jalostaa tietoaan ja tuottaa sille lisäarvoa jakamalla.