Lyhennetään amista

Hallitusneuvotteluista on kuulunut raikkaita uutisia. Kun viimeiset parikymmentä vuotta suunnilleen jokaista koulutusta on pidennetty ja uusia keksitty samaa tahtia, on hyvinkin freesiä, että joku kehtaa ehdottaa välillä edes jotain muuta. Kyse on tietenkin ammatillisten perustutkintojen lyhentämisestä kolmasosalla. Siinä missä nyt lähes jokaisen tutkinnon tavoiteltu valmistusmisaika on 3 vuotta, palaisi se uudistuksen jälkeen takaisin kahteen.

Vähemmän yllättäen on OAJ jo ehtinyt vastustaa ehdotusta. Se nyt ei tietenkään ole mikään uutinen. Sen järjestön tehtävä on vahtia opettajajäsentensä etua, ei yhteiskunnan. Ihan näppituntumalta sanoisin jopa, että OAJ lakkauttaisi ennemmin työharjoittelut, kuin lyhentäisi ammatillista koulutusta. Hieman vakavammin otettava  kannanotto taas kuultiin Teknologiateollisuudesta, joka vastustaa lyhennystä sen takia, että mukana menisi luultavasti myös jatko-opintokelpoisuus.

Kun oma tausta sisältää matkan 24-vuotiaana amiksen nuorisolinjalle ja suoraan sen jälkeen ammattikorkeaan lukemaan insinööriksi, uskallan väittää olevani pätevä kommentoimaan.

Riippuu varmasti alasta, mutta väitän monen tulevan ammattikouluun ihan vaan hakemaan muodollisen pätevyyden työelämää varten. Erittäin harva paikka kun on valmis palkkaamaan ketään ilman jotain koulutusta. Sille porukalle yleissivistävät aineet ovat yleensä lähinnä pakkopullaa tai muuten vaan epämiellyttävää ja vierasta. Heidän tavoitteenaan ei ole korkeakoulututkinto, kansainvälisyys ja aktiivinen kansalaisuus. En näe mitään syytä istuttaa ketään opiskelemassa yhteiskuntaoppia väkisin. Kyllä sitä lukee vaikka itse, jos kiinnostusta on.

Toisaalta, jatko-opintokelpoisuus on tärkeää säilyttää, sillä moni työnantaja arvostaa ammattitaustaisia toimihenkilöitä. Eikä ammatillisesta liikkuvuudestakaan haittaa ole.

Sitä vaan en ymmärrä, miksi kaksivuotinen koulutus ja jatko-opintokelpoisuus nähdään vastakohtina. Käytännössä kolmannesta vuodesta voidaan aivan hyvin tehdä valinnainen. Tervemenoa työelämään, jos se tuntuu siinä kohtaa oikealta. Tai lukemisen kiinnostaessa, voisi samaan putkeen hankkia myös jatkoon riittävät paperit. Viimeisen vuoden valinnaisuus voisi jopa helpottaa jatkoon pääsyä, kun oppilaiden hyvän motivaation ansiosta voidaan keskittyä itse asiaan, eikä motivointiin.

Tietysti tuossa vaihtoehdossa on tärkeää huolehtia myös siitä, että mieltään saa muuttaa. Yleissivistävät olisivat sopiva täydennyskoulutuspaketti aikuiskoulutuksiin, sopivilla vuosikiintiöillä. Tai vaihtoehtoisesti iltalukioihin voitaisiin räätälöidä ”korkeakouluvalmennuspaketteja”.

Tutkintojen lyhentäminen on aivan liian hyvä idea tyrmättäväksi heti.

Vähän raadollisempaa näkemystä edustaa Krista Bister. Kannattaa lukea sekin.

Advertisement

Oy Kannustinloukku Suomi Ab

Sen lisäksi, että Timo J. Tuikka on tuottanut ansiokkaasti sisältöä Oikokulmaan, on hän myös kirjoittanut erinomaisen kolumnin Keskisuomalaiseen. Tuo kannattaa lukea aina, kun iskee kateus toisen duunista. Tai silloin, kun tekee mieli moittia toista.

Kyllä se vielä paperilla toimi

Katselin jokin aika sitten youtubea, ja insinöörivaistoni veti katsomaan videoita turbiineista. Lukuisten kuolatippojen jälkeen aloin tätä videota katsoessa miettimään, että olisi todella kätevää, kun käytetyn höyryn voisi käyttää uudelleen, eikä sähkön tms. tuotantoa täytyisi katkaista säiliön täytön takia. Höyryvetureissahan niin tehdään.

Pohdin myös, että koska vesihöyryn tiheys on n. 1/1700 nesteeseen nähden, olisi höyry syytä lauhduttaa matkalla turbiinista takaisin höyrykattilaan. Lauhdutin taas tuottaa lämpöä, jota talteenotettuna voidaan hyödyntää sopivaan tarkoitukseen. Alkoi näyttää selvältä, että nyt on kyseessä vähintään 1 000 000 $ idea. Onhan se nyt loistava keksintö tuottaa lämmöllä lämpöä ja saada sivussa liike-energiaakin.

Sitten tajusin, että sähkön ja lämmön yhteistuotanto on jo keksitty. Hyvä idea siis, mutta hiukan myöhässä. Käviköhän James Wattille koskaan näin?

Valtiollinen telakkakombinaatti

Onko valtion telakkaomistus suojelurahaa, valtiokapitalismia vai hyökkäämättömyysopimus? Taustoituksena toimikoon HS:n artikkeli.

Suhtauduin alkujaan ja edelleenkin kaksijakoisesti valtion tukiin Turun  Telakalle. Toisaalta, yritystuet vanhalle alalle vaikuttavat tekohengityksen ja saattohoiden risteykseltä, joilla yritetään pehmittää väistämättömän konkurssin tuomaa suurta rysäystä. Toisaalta iloitsen siitä, että vuosisatainen ja kunniakas laivanrakennuksen perinne jatkuu Turussa. Eikä työllisyyskään ole vähäinen tekijä. Tällä hetkellä telakan tilanne näyttää oikein hyvältä. Pääomistaja vaikuttaa erittäin sitoutuneelta ja on vanha tekijä. Kaikki mitä olen eri lähteistä kuullut, on ollut erittäin positiivista. Loppu hyvin, kaikki hyvin? Toivottavasti. Aika näyttää.

Jostain syystä takaraivossa on kuitenkin tykyttänyt kysymys siitä, miksi valtio lähti osaomistajaksi? Luulisi, että Meyer Werft olisi saanut telakan ostettua kokonaan itsekin. Olen kallistunut 3 eri vaihtoehtoon.

Suojeluraha. Teorian mukaan Meyer vaati valtiota mukaan rahoittajaksi ja taatakseen itselleen kuuliaisen vähemmistöosakkaan, jonka voi tarvittaessa vaikka ostaa ulos. Tämä siis ehtona ostolle. Enemmistöosakas kun voi jyrätä muut halutessaan yksinkertaisella enemmistöllä. Jos näin oli, niin ovelaa Meyeriltä, ehkä järkevää valtiolta.

Valtiokapitalismi. Teorian mukaan valtio-omisteisuus on kaikua idänkaupan kulta-ajoista, ja vastaveto virastolaitosten yhtiöittämiseen ja valtionyhtiöiden viemiselle pörssiin. On kuitenkin hankala kuvitella, että niinkin oikeistolainen poliitikko kuin Vapaavuori olisi sellaista halunnut. Kyseessä voi myös olla poliitikkojen keino korostaa rooliaan asiassa. Ja viedä äänet valtionyhtiöitä rakastavilta demareilta.

Hyökkäämättömyyssopimus. Teorian mukaan Meyer halusi valtion mukaan taatakseen hyvät toimintaedellytykset telakalle. Tosin sanoen ostaja halusi takeet siitä, ettei valtio tule haittaamaan telakan toimintaa. Valtion ollessa osaomistajana, ei sen intresseihin mitenkään kuulu säätää yhtiötä koskevia lisäveroja tai sääntelyä. Tähän asti poliittinen ilmapiiri ja hallituksen toimet eivät ole varsinaisesti lisänneet ulkomaisia investointeja. Jos tämä arvaus osui oikeaan, oli toimenpide sinänsä hyvä, mutta tarve sille on äärimmäisen surullista.

Totuus ei välttämättä selviä ikinä.

Kaikki ehdotukset ovat 100 % arvailua.

Ei naisia mun duuniin!

Innostuin Katleenan postauksen johdosta pohtimaan taas sukupuolten välisiä tuloeroja. Ja päädyin lopputulokseen, joskin vähän asian vierestä.

Ne, jotka näkevät asiassa jonkin ongelman, voidaan jakaa nähdäkseni kahteen kategoriaan: Ne, kenen mielestä eri alojen palkkoja pitää muuttaa sukupuolijakauman mukaan ja ne, kenen mielestä palkkaa pitää maksaa työn vaativuuden ja koulutuksen mukaan. Nuo tosin menevät usein iloisesti ristiin.

Työn vaativuus ja koulutus kuulostavat äkkiseltään oikein hyviltä palkanmaksuperusteilta, vaikka pienellä miettimisellä niistä paljastuu järkyttävä kasa ongelmia. Vaativuuden mittaamiseen ei tiettävästi ole olemassa yleispätevää mittaria, joten levysepän ja näyttämötaiteen professorin työtä ei voi verrata vaativuuden suhteen kokonaisuutena. Varsinkin, kun kummaltakaan ei varmasti onnistu toisen työtehtävät. Ainakaan yhtä hyvin.

Koulutukseen mukaan maksamista vaativat perustelevat yleensä sitä melko uskottavan tuntuisesti mm. sillä, että koulusta saadut opiskelu- ja soveltamistaidot tuovat työelämässä hyötyä. Varmasti totta, mutta sitä ei ole vielä perusteltu, miksi työssä pitäisi maksaa potentiaalista lopputuloksen sijaan. Koulutetumman siis pitäisi tämän perustelun mukaan olla parempi. Ja paremmalle tietenkin kuuluu maksaa enemmän. Ei koulutus ole itseisarvo, vaan työväline.

Realisoitumattoman potentiaalin heikkoutena on myös se, että se voi jäädä pelkäksi lupaukseksi. Lukiossa enemmistö opettajistani oli luonnollisesti maistereita, mutta joukossa oli yksi tohtorikin. Eikä koulutustasojen ero näkynyt opetuksessa oikein mitenkään. Ja opetushan on opettajan työtä. Samoin nykyisessä koulussani, Turun AMK:ssa olen saanut huippuopetusta maistereilta, ja luokatonta kuraa tohtoreilta. Tietysti myös toisinkin päin, eli huippuoppia tohtoreilta ja ajan haaskausta maistereilta. Tutkinto varmasti antaa edellytyksiä, mutta niiden käyttäminen on henkilöstä itsestään kiinni.

Sukupuolen perusteella maksettava palkka tuntuu olevan usein taustavaikuttimena myös silloin, kun asiaa perustellaan koulutuksella ja vaativuudella. En ainakaan voi kuvitella, että koulutustasoon vedottaisiin siinä tilanteessa, että merkittävä enemmistö korkeakouluopiskelijoista olisi miehiä. Tai että metsureille vaadittaisiin lisää palkkaa työn raskauden vuoksi. Voin toki olla väärässäkin, mutta epäilys on erittäin vahva.

Korkeakouluopiskelijoiden sukupuolijakauma on kestämätön perustelu siksi, että laitos- aine- ja koulutusohjelmakohtaiset erot ovat erittäin suuria. Ja kuten aiemmin todettua, koulussa vietetystä ajasta ei pidä maksaa, vaan työn työstä ja sen tuloksista.

Elinkeinovapauden aikana ajatus sukupuoliperusteisesta palkanlisästä on tietysti täysin naurettava. Ammatin voi valita ihan niiden kriteerien mukaan, mitä haluaa. Eikä kaikkea voi saada.

Kuitenkin, pidän tietyssä mielessä sukupuolta validina kysymyksenä eri ammateissa. Olen kiertänyt puhumassa siitä, miten tekniikan, erityisesti konetekniikan alalle tarvitaan lisää naisia. Olen vilpittömästi sitä mieltä. Uskon, että nykyisellä sukupuolijakaumalla menetämme reilusti potentiaalia, koska naiset tuskin ovat keskimäärin miehiä huonompia. Ei ole mitään syytä, miksi nainen olisi konetekniikassa miestä huonompi.

Kuitenkin, alan jonkinlaisena ammattilaisena ja tulevana asiantuntijana en toivo alani muuttuvan ainakaan omana aikanani naisvaltaiseksi. Tämä täysin itsekkäistä syistä ja omien kokemusten pohjalta. Mutta miksi?

Koska työhistoriani jokaisella naisvaltaisella alalla palkka on ollut pienempi ja työaika lyhyempi. Jokaisessa naisvaltaisessa työpaikassa juoruamista ja juonittelua on esiintynyt enemmän. Kaikkineen naisvaltaisuus on aina tarkoittanut huonompia oloja tai vähemmän mieleisiä käytäntöjä. Enkä usko sen olevan sattumaa.

Siksi.

Lisää naisia, sopivasti.

Demarien viestinnästä

#Suklaatayrittäjälle saattaa olla viime vuoden huonoin viestintäkampanja. SDP:n viestintäosastolle on silti nostettava hattua siitä, että Susanna Huoviseen ei tuntunut osuvan vähääkään siitä myrskystä, minkä alkoholilainsäädäntö nosti. Toki Päivi Räsänen otti iskua senkin edestä.

Tietämättömille kerrottakoon, että hallituksessa päihdepolitiikka on Huovisen vastuulla.

Finnish expertise in mechanical engineering

Kirjoitin englanninkielisen artikkelin Turun AMK:n sidosryhmälehteen:

Finnish expertise in mechanical engineering

Lukukausimaksut

Usempikin, oikeastaan jokainen korkeakoulopiskelijajärjestö tuomitsi Opetus- ja kulttuuriministeriön esityksen vähintään 4 ooo €:n lukukausimaksuista EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoille.

Opiskelijajärjestöjen yleisin, ehkä myös hieman yllättävä vasta-argumentti tuntuu olevan ulkomaisten opiskelijoiden positiivinen kokonaisvaikutus kansantalouteen. Perustelu on sinänsä merkittävästi oikeampi kuin joku epämääräinen velvollisuus kantaa huolta koko maailman koulutustasosta.

Logiikka ontuu kuitenkin lukukausimaksujen optimitasossa.On hankala kuvitella, että juuri nykyinen 0 € olisi täsmälleen oikea hinta. Esimerkiksi -4 000 € lukukautta kohti, eli tonni käteen opiskelijalle joka opiskelukuukaudelta varmistaisi, ettei keneltäkään varmasti jäisi opiskelu rahasta kiinni. Mehän voisimme silloin jopa valikoida tulijoita. Eikös tämä olisi paras? Tai parempi?

Toisaalta, jos ulkomaisen korkeakouluopiskelijan nettohyöty kansantaloudelle on huomattavasti kotimaista suurempi, miksi korkeakouluttaa enää ollenkaan suomalaisia?

Ylipäätään ja ennen kaikkea: Saan jotenkin aina näppylöitä siitä ajatuksesta, että voimme kilpailla vain hinnalla. Kyse on kuitenkin aina siitä, kokeeko ostaja saaneensa rahoilleen vastinetta. Jos nykyinen on todellakin optimitilanne, on meillä ”ilmainen” koulutus, josta ei mitään kannattaisikaan maksaa. Aika synkkää. Voin olla ikävä ihminen, mutta en mielelläni ottaisi edes ilmaiseksi mitään sellaista, mistä mistä en olisi valmis maksamaan. Sellainenhan on joko huonoa tai tarpeetonta.

Miten siis olisi sellainen vaihtoehto, että Suomi alkaisi tarjota 4 000 € lukukausimaksulla 5 000 € arvoista koulutusta? Vaikka sitten niin, että maksu lankeaisi vain EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tässä mallissa maksavat opiskelijat toimisivat indikaattoreina koulutuksen laadusta. Jos se on hyvää, siitä maksetaan. Jos ei, niin maksavia opiskelijoitakaan ei tule.

Ilmastoon ja kieleen on tässä turha vedota. Jokainen täällä osaa englantia ja on täällä avoautojakin tehty menestyksekkäästi. Eikä Englannissakaan ole aina nätti ilma. Sitäpaitsi, rakennuksissa on lämmitys ja valot.

On täysin mahdollista, jopa todennäköistäkin, että joissain tapauksissa olisi silti järkevää päästää joku opiskelemaan maksuttomasti. Siihen tarpeeseen voidaan vastata stipendeillä . Niistä osa voidaan toteuttaa säätiöiden tai yhdistysten toimesta ja ennen kaikkea yritysten ja opiskelijoiden kahdenvälisinä sopimuksina.

Kyllä tämä ansaitsee tulla ainakin testatuksi.

syysterveisin, Jarmo (lukukausimaksuton tekulainen)

Luennoimalla oppii

Sain kunnian käydä puhumassa lastuavasta työstöstä vierailevana luennoitsijana Turun AMK:n energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoille tuotantomenetelmien kurssilla. Taas kerran tuli todettua, että opettaminen on loistava tapa syventää omaa osaamista. Harva asia pakottaa miettimään yhtä tehokkaasti, mikä jossain asiassa on oleellista ja tärkeää, kuin siitä puhuminen ennalta määrätyn ajan. Samoin asioiden sidonnaisuuksia ja yhtäläisyyksiä joutuu miettimään, että luennon saa etenemään loogisesti.

Kehittymisen maksimoimiseksi olin sopinut, että luentopalkkiona toimii hyvä palaute, sillä eihän ihminen kehity ilman palautetta. Taas kerran huomasin itse asioita, ja palaute auttoi näkemään vielä syvemmälle. Tällä kertaa opin mm. seuraavia asioita:

Jännitän passiivisesti viheliäisen paljon etukäteen, mutta päästyäni lauteille, helpottaa jännitys nopeasti. Jostain syystä jännittäminen ei kuitenkaan pakota aloittamaan konreettisia ennakkovalmisteluja reilusti etukäteen. Se kyllä pistää miettimään sisältöä ja omaa tekemistä jo kauan ennen luentoa, joten se lienee hyödyllistä.

Sain hyvää palautetta siitä, miten luennon aihe kytketään heti alussa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Pidänkin kokonaisuuksien hahmottamista tärkeänä korkeakouluopinnoissa, eikä siitä alemmillakaan tasoilla ole haittaa. En kuitenkaan muistanut heti alussa kertoa, mikä oli luennon tavoite. Unohdus johtui siitä, että en päässyt kotikoneeltani muokkaamaan dioja puuttuvan ohjelman takia. Enkä vilkaissut muistiinpanojani puhuessa. Ongelma olisi helposti vältettävissä käyttämällä esimerkiksi selainpohjaista ohjelmaa diojen tekemiseen.

Tavoite on tärkeä. Sen tulisi ohjata kaikkea, mitä luennoitsija tekee. Samoin se auttaa opiskelijoita tunnistamaan oleellisen, ja keskittymään siihen.

Vuorovaikutteisuus on hyvästä. Se auttaa tunnistamaan, miten viesti on mennyt perille ja pitää molemmat osapuolet varpaillaan. Luennoitsijalle se tuottaa haasteita siinä mielessä, että pitää olla valmis muuttamaan luentosuunnitelmaa lennossa sen mukaan, mitä kuulijat tarvitsevat. Haaste helpottuu, jos luentosuunnitelmassa on huomioitu muutoksen mahdollisuus.

Ammattisanasto on hankalaa. Minua varoitettiin etukäteen siitä, että sana toleranssi ei ehkä aukea kaikille. Vastasin, ehkä hieman ylimielisesti, että sitten on opiskelijoiden tehtävä kysyä, mitä se tarkoittaa. Väärin. Luentosalin kingi ei seiso etuosassa, vaan istuu kasvot kohti taulua. Edessä on tiedon myyjä, sivistyksen kaupparatsu vakuuttamassa potentiaalista ostajaa tuotteensa tarpeellisuudesta. Tietenkään ei silti voida vaatia, että joka ikinen asia selitetään erikseen. Rajanveto on vaikeaa, enkä osaa antaa siihen mitään viisastenkiveä. Kaikkien velvollisuus on kuitenkin tehdä parhaansa, ja se riittänee. Tai on ainakin hyvä alku.

Hyvä artikulaatio on tärkeää. Onnistuin kuulemma siinä hyvin. Valitettavasti en tiedä, että miksi. Olisi hienoa kertoa, miten se ”puhujamoodi” kytketään päälle. Silloin siis ääni voimistuu, puhe hidastuu jne. Täytynee opiskella näyttelemistä tai jotain vastaavaa, että sen tunnistaisi. Vaikka toisaalta, miksi korjata toimivaa?

Kysyin opiskelijoiden vastauksia monivalintakysymyksiin. Silloin voi aivan yhtä hyvin kysyä, ”Miksi vastasit a)?” kuin ”Miksi et vastannut b)?”. Mielestäni molempiin pitää löytyä perusteltu vastaus.

Tekniikka on eduksi, jos sitä osaa käyttää. Tiesin, että luokassa on SmartBoard, mutta en päässyt opettelemaan sen käyttöä etukäteen. Diojen kanssa se ei tuottanut muita ongelmia kuin vahingossa karttakepillä tehdyn sivunvaihdon. Videon ja esityksen välillä vaihtelu oli haastavaa, eikä mennyt ilman ongelmia. Tätä valmistelemattomuutta on myös hieman hankala perustella. Ensi kerralla paremmin.

Yleisöön tutustuminen on tärkeä osa valmistautumista. Kyselin vanhemmilta opiskelijoilta viime vuoden tunneista, haastattelin opettajaa, luin kurssiblogia, pyrin tapaamaan joitain opiskelijoita etukäteen jne. Sain räätälöityä sisältöä sellaiseksi, mikä mielestäni hyödyttää kohderyhmää paremmin. Sen lisäksi, että luento parani varmasti, lieveni myös jännitys.

Tänään ohjelmassa onkin vielä selvittää, saako valmistustekniikan opintoja hyväksiluettua sillä, että luennoi samasta aiheesta toiselle luokalle. Olisi erikoista, jos ei saisi.

Kamala ja mahtava kokemus, mutta opettavainen!

Kiitos Sakarille tästä mahdollisuudesta! Suosittelen myös tutustumaan kurssin blogiin.

Lisäys 18.10.2014: Näytekappaleet voi joskus olla syytää, tilanteen salliessa, jättää esille sen sijaan, että ne laittaa kiertoon. Varsinkin suuressa ryhmässä kappaleiden kierto on niin hidasta, että ne eivät osu juuri kenenkään kohdalle silloin, kun ne ovat puheenaiheena.

Koneen luona seisominen ei ainakaan paranna luentoa. Joskus se on välttämätöntä teknisistä syistä, mutta tekee esitystä puisevammaksi. Parempi vaihtoehto on esimerkiksi kauko-ohjain, joka sallii liikkumisen luentotilassa.

Videot ovat hyvä havaintoväline, mutta ne vaativat usein selostuksen. Sain erityisesti kehuja selostamisesta. Ilman sitä asia olisi kuulemma voinut jäädä epäselväksi tai ainakin epäselvemmäksi.

Alihankintamessut 2014, osa 2/2

Osa 1 linkin takana.

Christina Forsgård kirjoitti myös aiheesta facebookiin. Koen, että minulle osoitettu kommentti vaatii vähän perusteellisemman vastauksen:

Jos ne nähdään lähes ainoaksi keinoksi, se on osaamattomuutta.

Varmasti missä tahansa ammatissa pidetään osaamattomuutena, jos osaa käyttää vain yhtä työkalua.

Messutytöt sopivat myös todella huonosti tilanteisiin, jossa messukävijä odottaa saavansa häneltä tietoja tuotteesta tai palvelusta. Jos tätä ei ymmärretä näytteilleasettajien puolelta, he hukkaavat mahdollisuutensa saada tuloksia.

Varmasti. Toki messutytön tulee osata ohjata oikean henkilön puheille. Laajaan työkalupakkiin kuuluu myös kyky käyttää kaikkia työkaluja oikein.

On vielä yksi näkökulma. Ehkä joitain miehiä voi ihastuttaa ajatus, että heitä katsotaan palana lihaa (saattaa hivellä mieltä, ainakin tilapäisesti). Esineellistäminen on kuitenkin vahvempaa naisiin päin. Naisia katsotaan sukupuolensa edustajina, tisseinä, takapuolina…ei välttämättä ihmisenä ja ammattilaisena. Messuilla tätä mallia vahvistetaan.

Kyllä se hieman syö, kun ammattitilanteessa jäbän katse on jatkuvasti 20 cm alempana kuin asian hoitamisen kannalta pitäisi. Toisaalta sitäkin heikkoutta voi taitava nainen käyttää hyväkseen. Sen ongelma on toisaalta rajojen asettaminen – katsoa saa, muttei koskea. Ei ole mitenkään selkeä periaate suurimmalle osalle maailman miehiä, joiden vuoksi naisten on syytä verhota itsensä mahdollisimman peittävästi, koska miehet eivät osaa hillitä itseään.

Vaikka kroppani nykytilasta ei sitä uskoisikaan, olen kokenut tilanteen, ihan kähmimistä myöten. Ei ollut kivaa. Enkä väheksy naisiin kohdistuvaa esineellistämistä, mutta haluan muistuttaa siitä, että messutytön ammatti ei ole sama kuin myyjän, eikä niitä tule arvioida samoilla kriteereillä.

Minä muuten väitän, että ainakin Alihankintamessujen kävijöistä suurimmalle osalle oli hyvinkin selvää, että ei saa koskea ilman lupaa. Jossain muualla vallitsevaa tilannetta taas en pidä validina argumenttina tässä yhteydessä.

Messuilla oli puutteellista markkinointia, eikä tämä ollut ollenkaan pahin asia sillä sektorilla. Minua jäi enemmän vaivaamaan muun muassa osastot, joista ei selvinnyt toimiala nopealla katsomisella. Ja tulevan työnhakijan näkökulmasta ne osastot, joista ei selvinnyt kotipaikka millään. Oli ikävä tuhlata kahden ihmisen aikaa vain sen toteamiseen, että en ole kiinnostunut muuttamaan lähialueille. Tai osastot, jotka erikseen pyysivät täyttämään arvontalipukkeen, eivätkä reagoineet mitenkään muuten.

Osa 1 linkin takana.