Yksi esimerkki palautteeseen vastaamisesta

Vilma Puputti kirjoitti 13.2.2019 Turun Sanomiin havainnoistaan huonosta opetuksen laadusta Turun AMK:ssa. Jo samana päivänä AMK:n johto ja opiskelijakunta antoivat yhteisen (!) vastineen. Se oli julkaistu jo iltapäivällä, tarkempaa ajankohtaa en tiedä. Luultavasti kuitenkin se on laadittu työpäivän aikana, jopa nopeammin. Käyn vastineen läpi esimerkkinä siitä, miten niitä ei pidä antaa. Kehun myös, jos aihetta on.

Kiitämme palautteesta ja olemme pahoillamme siitä, että emme ole onnistuneet vastaamaan opiskelijan ennakko-odotuksiin.

Ensimmäinen lause on peruskauraa, eikä kerro mitään. Noin sanotaan joka tapauksessa, tarkoitetaan sitä tai ei. Jälkimmäinen onkin hankalampi. Ennakko-odotuksiin vastaamisessa on 3 vaihtoehtoa: Niihin voi pyrkiä vastaamaan tarkasti, ne voi ohittaa kokonaan tai sitten kertoa perustellusti, miksi totuus ei vastaa odotuksia. Vastaus viittaa siihen, että ensimmäistä tavoiteltiin mutta siihen ei päästy. Epäonnistumiset on toki hyvä myöntää.

Korkeakoulu tarjoaa opetusta, oppimisympäristöjä ja ohjausta itsenäisten työelämätaitojen ja ammattitaidon kehittämiseen. Opetuksen toteutus on huomattavasti vähemmän korkeakoulun rakentamaan lukujärjestykseen tai luentoihin perustuvaa kuin toisella asteella.

Alkuperäisessä kirjoituksessa valitettiin, että näitä ei tarjota. Suora lainaus:

Minulla on tänä keväänä yhteensä kolme täyttä viikkoa koulua, loput viikot ovat suurimmaksi osaksi 1–2 päiväisiä tai kokonaan tyhjiä.

Eli vastineessa väitetään täysin päinvastaista, että kirjoittaja oli väärässä. Ei kauhean rakentava lähestymistapa. Toki toisen voi sanoa olevan väärässä, jos näin oikeasti on. Huomautan kuitenkin, että vastine on julkaistu muutaman tunnin kuluessa. On vahvasti syytä epäillä, että tuossa ajassa väitettä ei ole ehditty tutkia perusteellisesti. Kunhan vain on kiistetty kritiikin aihe. Ei hyvä.

On toki selvää, että AMK-opetus on itsenäisempää. Silti nuo opetusmäärät ovat huikean pieniä, ja monella etäkurssillakin on enemmän.

Opiskelu on usein projektimuotoista ja siinä painottuvat ryhmä- ja verkkoympäristöissä työskentely, aivan kuten nykypäivän tehtävissä media-alallakin.

Kaikki kouluopetus on projektimuotoista. Jokin asia opetellaan, sitten oppiminen mitataan ja opetus on valmis. Tämä koskee kaikkia kouluasteita. Joten projektimuotoinen oppiminen ei tarkoita mitään. Yhtä hyvin voitaisiin puhua vaikka koulumuotoisesta tai oppimisoppimisesta. Elinikäinen oppiminen voi olla prosessi, mutta se on eri asia.

Lähiopetusta tarjotaan jatkossakin Turun ammattikorkeakoulussa, mutta samaan aikaan panostamme siihen, että verkossa tarjottavat opinnot ovat laadukkaita.

Ei se vaan riitä, että panostamme siihen. Niiden on oltava hyviä. Vai miltä kuulostaisi jos rokotusneulojen puhtauteen panostettaisiin terveyskeskuksessa? Eihän se hyvältä kuulosta. Tulos ratkaisee. Varsinkin kun verkko-opinnot eivät ole mikään uusi asia. Kyllä se pitää jo osata. Selittelyn makua.

Työelämän muutos edellyttää etenkin media-alalle valmistuvilta vahvaa digitaalisten ympäristöjen osaamista, johon valmentautuminen alkaa heti opintojen alusta. Tulevaisuuden työelämä edellyttää työntekijöiltä valmiuksia toimia erilaisissa työskentely-ympäristöissä, hankkia uutta tietoa ja päivittää jatkuvasti omaa osaamistaan. Näiden taitojen synnyttämisessä ovat tärkeitä erilaiset työelämäkeskeiset ja opiskelijalähtöiset opetuksen toteutuksen ja opiskelun tavat perinteisen lähiopetuksen lisäksi.

Alkuperäisessä kirjoituksessa ihmeteltiin, miksi työelämässä vaadittavia taitoja ei opeteta. Siihen tuossa ei vastata. Jos halutaan opiskelijoiden oppivan digitaalisia ympäristöjä, se pitää opettaa. Ei riitä, että pakotetaan käyttämään niitä. Ei pyörällä ajoa tai uimistakaan opita vain tekemällä, kyllä ne pitää opetella ja se vaati opetusta.

Omat kokemukseni samasta koulusta tosin kertovat, että jo aiemmin mainittu projektimuotoinen opiskelu tarkoitti käytännössä sitä, että yhtäkkiä niitä projekteja vaan tehtiin. Projektityöskentelystä ei koskaan edes opetettu peruskäsitteitä. Puhumattakaan projektityön erityispiirteistä.

Turun ammattikorkeakoulussa ohjauksella ja kannustavuudella olemme pyrkineet saamaan jokaisen opiskelijan valitsemaan oman opintopolkunsa ja saamaan juuri oman tulevan uransa kannalta tarpeellista osaamista.

Tämä ei liity siihen kritiikkiin. Jos opetuksen laatu on huonoa, ei se korjaudu sillä, että saa ihan itse valita, mitä huonoa opetusta ottaa.

Turun ammattikorkeakoulu toimii hyvin välittömässä opiskelijakontaktissa matalaan hierarkiaan pohjautuen. Kannustamme opiskelijoita antamaan palautetta niin formaalien kanavien kautta kuin välittömänä opintojaksojen aikaisena palautteena ja opiskelijakuntamme TUOn kautta.

Ei se kyllä siltä vaikuta. Vai miksi yleisöosastokirjoitus oli tarpeellinen, jos tuo lainaus on totta?

Erityisen surullista tuossa vastineessa on, että yksi sen allekirjoittajista on opiskelijakunnan edustaja, jonka pitäisi olla opiskelijoiden edunvalvoja.

P.S. Yleisesti ottaen olen kyllä sitä mieltä, että koulun suurin lisäarvo ei ole luennoissa, vaan ohjauksessa. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Advertisement

Koulutussopimus

Hesarissa oli juttua koulutussopimuksesta. Kommentoin:

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ammatillista koulutusta on aikakin uudistaa. Työpaikoilla oppiminen on oikein käytettynä hyvä väline, mutta ei sovi kaikkeen. Kuten ei mikään muukaan väline. Omassa tutkinnossani työpaikalla oppimista on 2/15 periodia, eli melko vähän. Määrän voisi hyvin nostaa viiteen, eikä opetus ja osaaminen olisi mitenkään vaarantunut.

onko elinkeinoelämä valmis ottamaan vastaan kymmeniätuhansia opiskelijoita suorittamaan tutkinnon osia tai jopa koko kolmivuotista tutkintoa

Myöhemmin jutussa kyllä kerrotaan, että ketään ei olla pakottamassa ottamaan oppilaita harjoitteluun. Eli kysymys on turha. Luuliko muuten joku tosissaan, että amikset laitetaan koko kolmeksi vuodeksi työpaikoille, mukaan lukien siis myös ruotsin ja likunnan opinnot? Joku tolkku siihen spekulointiinkin.

työssäoppimisen koordinointi ja organisointi vievät jo nyt melkein yhden kokoaikaisen ihmisen työpanoksen

HOK-Elannossa siis. Kaikkiaan firmalla on yli 6 200 työntekijää. Harjoittelijamäärät eivät selvinneet nopealla googlauksella, mutta luulisi niitäkin olevan ns. riittävästi. Ja kyllähän harjoittelijoista on katsottu olevan hyötyäkin, ei niitä muuten otettaisi. (toivottavasti siellä ei muuten ole tapana pitää tradenomi- ja merkonomiopiskelijoita koko ajan samoissa tehtävissä harjoitteluissa)

työnantajilta on unohdettu kysyä, ovatko ne valmiita isoon uudistukseen

Hyvä pointti. Muillakin kouluasteilla on lisätty ”työelämäyhteistyötä” ilmeisesti lähinnä yksipuolisella ilmoituksella koulujen taholta. Asiasta löytyy vähemmän mairittelevia esimerkkejä mm. AMK-maailmasta, missä ”yhteistyö” on huonoimmillaan vain toimeksianto, jossa opiskelija tekee mitä käsketään, saamatta koskaan palautetta tekemisestään.

töitä voitaisiin teettää jopa seitsemänä päivänä viikossa ilman vastiketta eikä omille osa-aikatyön­tekijöille tarvitsisi tarjota ensin töitä

Tuskin. Ja tuolta ongelmalta vältyttäneen ihan silläkin, että harjoittelusta juuri tietyssä työpaikassa ei tehdä pakkoa.

(TEM) ehdottaa, että koulutus­sopimuksen kestolle samalla työnantajalla pitäisi säätää esimerkiksi vuoden enimmäisraja. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK esittää, että yli puoli vuotta kestävä työssäoppimisjakso tulisi tehdä oppisopimussuhteisena.

Hyviä ideoita molemmat. Jo nyt oppisopimuksen ongelmana on, että osaaminen jää helposti liian kapea-alaiseksi. Osataan käyttää vain yhdenlaisia laitteita ja järjestelmiä jne. Ja kyllä hyvin perehdytetyn ja fiksun nuoren pitää pystyä olemaan puolen vuoden jälkeen oppisopimuspalkan arvoinen. Jos näin ei ole, on vika palkoissa.

Uusi lainsäädäntö luo kuitenkin mahdollisuudet siihen, että jokaisen opinnot henkilökohtaistetaan ja niitä suoritetaan tarpeen mukaan oppilaitoksissa tai työpaikoilla

Hyviä asioita molemmat. Hyödyntämätön mahdollisuus on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Toivottavasti hekilökohtaistaminen ei myöskään tarkoita, että koulu menee sieltä, missä rima on matalin.

Työpaikkaohjaajat kokevat tilanteen kuormittavaksi. He eivät saa työhön koulutusta eivätkä eri korvausta. Jotta oppiminen työpaikalla on laadukasta, pelisääntöjen pitää olla kunnossa

Henkilökohtaisesti en keksi, miksi työpaikkaohjaamisesta pitäisi aina lähtökohtaisesti maksaa erillinen korvaus. Noin muuten tuo ei ole ammatillisen koulutuksen vaan työpaikkojen asia.

EK on ehdottanut vastuu­kouluttajamallia, jossa jokaisen opiskelijan kohdalla tulee sopia, onko vastuukouluttaja koulutuksen järjestäjän eli koulun vai työpaikan nimeämä henkilö.

Tietysti EK ehdottaa mallia, jossa työpaikka voi saada ilmaista työvoimaa, jota ei täydy edes kouluttaa itse.

Lainsäädännön tulee Hannulan mukaan mahdollistaa yrityksille maksettavat koulutuskorvaukset myös ei-työsopimussuhteisessa koulutussopimuksessa.

Tai sitten yritys kouluttaa harjoittelijansa niin hyvin, että niiden työpanos on itsessään tuottavaa. Ei tarvitse hakea erikseen tukia. Omavastuu.

Uhka vai mahdollisuus? Tässä vaiheessa vielä molempia.

Kymmenen käskyä: opiskelijat

Uudet kymmenen käskyä, nyt opiskelijoille. Sakari julkaisee samaan aikaa käskynsä opettajille. Sama kuin viimeksi, siis. Nyt vaan toisin päin.

1. Vaadi itseltäsi, koulukavereilta, opettajilta ja koululta. Sinun on saatava tekemisestäsi jotain näistä, muuten se on vapaa-aikaa ja harrastus:
   1. Erinomaista oppia, tai
   2. Hyvä referenssi, tai
   3. Rahaa, tai
   4. Helppo opintosuoritus.
2. Kehitä liikeidea. Vähintään yksi, mutta useampikin käy hyvin. Firmaa ei täydy perustaa, mutta löydä maailmasta joku puute ja kehitä tapa ratkaista se. Molemmat vaiheet ovat tärkeitä työelämässä, olet sitten palkollinen, yrittäjä, duunari tai pomo.
3. Verkostoidu. Tutustu mielenkiintoisiin ja hyödyllisiin ihmisiin. Hae oppia itseäsi viisaammilta ja jaa osaamistasi muille. Jätä uusille tuttavillesi joku jälki itsestäsi, esimerkiksi käyntikortti tai kontaktipyyntö LinkedInissä. Jää mieleen, mieluiten hyvässä.
4. Panosta lopputyöhön. Se on kouluaikana saadun osaamisesi summa, jota voit käyttää työnäytteenä. Ja koska se on kuitenkin tehtävä, ota siitä hyöty irti.
5. Älä pelkää rehkiä. Joskus vaan käy niin, että haluttu lopputulos on vaivannäön takana. Silloin ei auta muu kuin nähdä vaivaa. Yleensä se kannattaa, kunhan et polta itseäsi loppuun.
6. Älä pelkää reksiä. Jos et ole tyytyväinen, kerro siitä eteenpäin. Jos olet tyytyväinen, kerro siitäkin. Palaute johtaa haluttuun tulokseen parhaiten silloin, kun se on jäsenneltyä ja sisältää kehitysehdotuksia.
7. Älä tee liian pitkää tai tarkkaa. Jos sinulle annetaan metrimitta, ei tuloksen oleteta tai vaadita olevan millin tarkkuudella. Jos raportin pituudeksi vaaditaan 5-8 sivua, on 10 sivua liian paljon. Tee se, mitä pyydetään. Myös ylilaatu on huonoa laatua.
8. Lue. On se sitten artikkeleita, lehtiä, kirjoja. Aiheesta tai sen sivusta. Koulu ei ole koko maailma, eikä siellä edes ole kaikki maailman tieto alaltasi. Netin ansiosta kaikki maailman tieto on saatavillasi. Älä jätä sitä hyödyntämättä.
9. Kysy ja kyseenalaista. Yleensä asioihin on joku hyvä syy, joka selviää viimeistään kysymällä. Aina se syy ei kuitenkaan ole hyvä, mutta sekin on tärkeää tietää. Sitten sitä voidaan lähteä parantamaan.
10. Ole hyvä tyyppi. Kukaan ei jaksa kusipäitä.

Lukaise toki myös opettajien käskyt, ja muut käskypostaukset.

 

Kymmenen käskyä: opettajat

Reilu vuosi sitten kirjoitin kymmenen käskyä rekrytointiin. Sakarin yllyttämänä on seuraavana osana opettajat. Enimmäkseen AMK-näkökulmasta, mutta näiden pitäisi olla sovellettavissa kaikkiin oppilaitoksiin.

1. Rakasta alaasi. Jos et pidä omasta alastasi, on järjetöntä jakaa tietoa siitä eteenpäin. Etkä voi innostaa muita sellaiseen, mistä et ole itsekään innostunut.
2. Seuraa alaasi. Vanhentuneen tiedon jakaminen on haitallista. Siitä myös jää kiinni, minkä jälkeen näyttää hölmöltä.
3. Kehitä itseäsi. Et tule koskaan täydelliseksi tai valmiiksi, mutta voit silti olla huomenna parempi kuin tänään.
4. Opettele opettamaan. On eri asia osata jotain, kuin osata opettaa se muille. Erityisen hankala on opettaa tyhjästä sellaista, minkä osaa itse erinomaisesti. Opettajan on osattava molemmat.
5. Älä ikinä tee mitään vain siksi, että ”niin on tehty ennenkin”. Toimintatapoihin on varmasti ennenkin ollut hyvät syynsä, mutta ne ovat voineet vanhentua. Siksi pitää olla valmis perustelemaan aina uudestaan.
6. Ole valmis luopumaan. Joskus voi käydä niin, että opettaminen ei enää tunnu innostavalta, ei edes hyvältä. Sen tilanteen tunnistaminen on viisautta. Alan vaihtaminen silloin on myös viisautta.
7. Vaadi oppilailtasi paljon. Vain venyminen ja rasitus johtaa kehitykseen. Kehittymisen ohjaaminen on työtäsi. Vaadi silti itseltäsi vielä enemmän.
8. Muista oppilaidesi olevan koulusi ”asiakasomistajia”. Joku heistä voi myös olla tuleva pomosi tai hengenpelastajasi.
9. Pidä lupauksesi. Varsinkin, jos haluat muiden pitävän omansa sinulle. Et varmastikaan halua menettää molemminpuolista luottamusta niiden kanssa, jotka ovat seuranasi suurimman osan työajastasi.
10. Kerro, mitä haluat. Ilmoita oppimistavoitteet selkeästi. Anna palautetta, vaikka sitä ei huomattaisikaan pyytää.

Saa suorittaa.

(Sakari julkaisi samaan aikaan omat 7 käskyään opiskelijoille. Linkki on ylhäällä.)

EDIT 20.7.2016 klo 15:54; Sakarin linkki muutettu ohjaamaan sisarpostaukseen.

Lyhennetään amista

Hallitusneuvotteluista on kuulunut raikkaita uutisia. Kun viimeiset parikymmentä vuotta suunnilleen jokaista koulutusta on pidennetty ja uusia keksitty samaa tahtia, on hyvinkin freesiä, että joku kehtaa ehdottaa välillä edes jotain muuta. Kyse on tietenkin ammatillisten perustutkintojen lyhentämisestä kolmasosalla. Siinä missä nyt lähes jokaisen tutkinnon tavoiteltu valmistusmisaika on 3 vuotta, palaisi se uudistuksen jälkeen takaisin kahteen.

Vähemmän yllättäen on OAJ jo ehtinyt vastustaa ehdotusta. Se nyt ei tietenkään ole mikään uutinen. Sen järjestön tehtävä on vahtia opettajajäsentensä etua, ei yhteiskunnan. Ihan näppituntumalta sanoisin jopa, että OAJ lakkauttaisi ennemmin työharjoittelut, kuin lyhentäisi ammatillista koulutusta. Hieman vakavammin otettava  kannanotto taas kuultiin Teknologiateollisuudesta, joka vastustaa lyhennystä sen takia, että mukana menisi luultavasti myös jatko-opintokelpoisuus.

Kun oma tausta sisältää matkan 24-vuotiaana amiksen nuorisolinjalle ja suoraan sen jälkeen ammattikorkeaan lukemaan insinööriksi, uskallan väittää olevani pätevä kommentoimaan.

Riippuu varmasti alasta, mutta väitän monen tulevan ammattikouluun ihan vaan hakemaan muodollisen pätevyyden työelämää varten. Erittäin harva paikka kun on valmis palkkaamaan ketään ilman jotain koulutusta. Sille porukalle yleissivistävät aineet ovat yleensä lähinnä pakkopullaa tai muuten vaan epämiellyttävää ja vierasta. Heidän tavoitteenaan ei ole korkeakoulututkinto, kansainvälisyys ja aktiivinen kansalaisuus. En näe mitään syytä istuttaa ketään opiskelemassa yhteiskuntaoppia väkisin. Kyllä sitä lukee vaikka itse, jos kiinnostusta on.

Toisaalta, jatko-opintokelpoisuus on tärkeää säilyttää, sillä moni työnantaja arvostaa ammattitaustaisia toimihenkilöitä. Eikä ammatillisesta liikkuvuudestakaan haittaa ole.

Sitä vaan en ymmärrä, miksi kaksivuotinen koulutus ja jatko-opintokelpoisuus nähdään vastakohtina. Käytännössä kolmannesta vuodesta voidaan aivan hyvin tehdä valinnainen. Tervemenoa työelämään, jos se tuntuu siinä kohtaa oikealta. Tai lukemisen kiinnostaessa, voisi samaan putkeen hankkia myös jatkoon riittävät paperit. Viimeisen vuoden valinnaisuus voisi jopa helpottaa jatkoon pääsyä, kun oppilaiden hyvän motivaation ansiosta voidaan keskittyä itse asiaan, eikä motivointiin.

Tietysti tuossa vaihtoehdossa on tärkeää huolehtia myös siitä, että mieltään saa muuttaa. Yleissivistävät olisivat sopiva täydennyskoulutuspaketti aikuiskoulutuksiin, sopivilla vuosikiintiöillä. Tai vaihtoehtoisesti iltalukioihin voitaisiin räätälöidä ”korkeakouluvalmennuspaketteja”.

Tutkintojen lyhentäminen on aivan liian hyvä idea tyrmättäväksi heti.

Vähän raadollisempaa näkemystä edustaa Krista Bister. Kannattaa lukea sekin.

Lukukausimaksut

Usempikin, oikeastaan jokainen korkeakoulopiskelijajärjestö tuomitsi Opetus- ja kulttuuriministeriön esityksen vähintään 4 ooo €:n lukukausimaksuista EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoille.

Opiskelijajärjestöjen yleisin, ehkä myös hieman yllättävä vasta-argumentti tuntuu olevan ulkomaisten opiskelijoiden positiivinen kokonaisvaikutus kansantalouteen. Perustelu on sinänsä merkittävästi oikeampi kuin joku epämääräinen velvollisuus kantaa huolta koko maailman koulutustasosta.

Logiikka ontuu kuitenkin lukukausimaksujen optimitasossa.On hankala kuvitella, että juuri nykyinen 0 € olisi täsmälleen oikea hinta. Esimerkiksi -4 000 € lukukautta kohti, eli tonni käteen opiskelijalle joka opiskelukuukaudelta varmistaisi, ettei keneltäkään varmasti jäisi opiskelu rahasta kiinni. Mehän voisimme silloin jopa valikoida tulijoita. Eikös tämä olisi paras? Tai parempi?

Toisaalta, jos ulkomaisen korkeakouluopiskelijan nettohyöty kansantaloudelle on huomattavasti kotimaista suurempi, miksi korkeakouluttaa enää ollenkaan suomalaisia?

Ylipäätään ja ennen kaikkea: Saan jotenkin aina näppylöitä siitä ajatuksesta, että voimme kilpailla vain hinnalla. Kyse on kuitenkin aina siitä, kokeeko ostaja saaneensa rahoilleen vastinetta. Jos nykyinen on todellakin optimitilanne, on meillä ”ilmainen” koulutus, josta ei mitään kannattaisikaan maksaa. Aika synkkää. Voin olla ikävä ihminen, mutta en mielelläni ottaisi edes ilmaiseksi mitään sellaista, mistä mistä en olisi valmis maksamaan. Sellainenhan on joko huonoa tai tarpeetonta.

Miten siis olisi sellainen vaihtoehto, että Suomi alkaisi tarjota 4 000 € lukukausimaksulla 5 000 € arvoista koulutusta? Vaikka sitten niin, että maksu lankeaisi vain EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tässä mallissa maksavat opiskelijat toimisivat indikaattoreina koulutuksen laadusta. Jos se on hyvää, siitä maksetaan. Jos ei, niin maksavia opiskelijoitakaan ei tule.

Ilmastoon ja kieleen on tässä turha vedota. Jokainen täällä osaa englantia ja on täällä avoautojakin tehty menestyksekkäästi. Eikä Englannissakaan ole aina nätti ilma. Sitäpaitsi, rakennuksissa on lämmitys ja valot.

On täysin mahdollista, jopa todennäköistäkin, että joissain tapauksissa olisi silti järkevää päästää joku opiskelemaan maksuttomasti. Siihen tarpeeseen voidaan vastata stipendeillä . Niistä osa voidaan toteuttaa säätiöiden tai yhdistysten toimesta ja ennen kaikkea yritysten ja opiskelijoiden kahdenvälisinä sopimuksina.

Kyllä tämä ansaitsee tulla ainakin testatuksi.

syysterveisin, Jarmo (lukukausimaksuton tekulainen)

Luennoimalla oppii

Sain kunnian käydä puhumassa lastuavasta työstöstä vierailevana luennoitsijana Turun AMK:n energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoille tuotantomenetelmien kurssilla. Taas kerran tuli todettua, että opettaminen on loistava tapa syventää omaa osaamista. Harva asia pakottaa miettimään yhtä tehokkaasti, mikä jossain asiassa on oleellista ja tärkeää, kuin siitä puhuminen ennalta määrätyn ajan. Samoin asioiden sidonnaisuuksia ja yhtäläisyyksiä joutuu miettimään, että luennon saa etenemään loogisesti.

Kehittymisen maksimoimiseksi olin sopinut, että luentopalkkiona toimii hyvä palaute, sillä eihän ihminen kehity ilman palautetta. Taas kerran huomasin itse asioita, ja palaute auttoi näkemään vielä syvemmälle. Tällä kertaa opin mm. seuraavia asioita:

Jännitän passiivisesti viheliäisen paljon etukäteen, mutta päästyäni lauteille, helpottaa jännitys nopeasti. Jostain syystä jännittäminen ei kuitenkaan pakota aloittamaan konreettisia ennakkovalmisteluja reilusti etukäteen. Se kyllä pistää miettimään sisältöä ja omaa tekemistä jo kauan ennen luentoa, joten se lienee hyödyllistä.

Sain hyvää palautetta siitä, miten luennon aihe kytketään heti alussa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Pidänkin kokonaisuuksien hahmottamista tärkeänä korkeakouluopinnoissa, eikä siitä alemmillakaan tasoilla ole haittaa. En kuitenkaan muistanut heti alussa kertoa, mikä oli luennon tavoite. Unohdus johtui siitä, että en päässyt kotikoneeltani muokkaamaan dioja puuttuvan ohjelman takia. Enkä vilkaissut muistiinpanojani puhuessa. Ongelma olisi helposti vältettävissä käyttämällä esimerkiksi selainpohjaista ohjelmaa diojen tekemiseen.

Tavoite on tärkeä. Sen tulisi ohjata kaikkea, mitä luennoitsija tekee. Samoin se auttaa opiskelijoita tunnistamaan oleellisen, ja keskittymään siihen.

Vuorovaikutteisuus on hyvästä. Se auttaa tunnistamaan, miten viesti on mennyt perille ja pitää molemmat osapuolet varpaillaan. Luennoitsijalle se tuottaa haasteita siinä mielessä, että pitää olla valmis muuttamaan luentosuunnitelmaa lennossa sen mukaan, mitä kuulijat tarvitsevat. Haaste helpottuu, jos luentosuunnitelmassa on huomioitu muutoksen mahdollisuus.

Ammattisanasto on hankalaa. Minua varoitettiin etukäteen siitä, että sana toleranssi ei ehkä aukea kaikille. Vastasin, ehkä hieman ylimielisesti, että sitten on opiskelijoiden tehtävä kysyä, mitä se tarkoittaa. Väärin. Luentosalin kingi ei seiso etuosassa, vaan istuu kasvot kohti taulua. Edessä on tiedon myyjä, sivistyksen kaupparatsu vakuuttamassa potentiaalista ostajaa tuotteensa tarpeellisuudesta. Tietenkään ei silti voida vaatia, että joka ikinen asia selitetään erikseen. Rajanveto on vaikeaa, enkä osaa antaa siihen mitään viisastenkiveä. Kaikkien velvollisuus on kuitenkin tehdä parhaansa, ja se riittänee. Tai on ainakin hyvä alku.

Hyvä artikulaatio on tärkeää. Onnistuin kuulemma siinä hyvin. Valitettavasti en tiedä, että miksi. Olisi hienoa kertoa, miten se ”puhujamoodi” kytketään päälle. Silloin siis ääni voimistuu, puhe hidastuu jne. Täytynee opiskella näyttelemistä tai jotain vastaavaa, että sen tunnistaisi. Vaikka toisaalta, miksi korjata toimivaa?

Kysyin opiskelijoiden vastauksia monivalintakysymyksiin. Silloin voi aivan yhtä hyvin kysyä, ”Miksi vastasit a)?” kuin ”Miksi et vastannut b)?”. Mielestäni molempiin pitää löytyä perusteltu vastaus.

Tekniikka on eduksi, jos sitä osaa käyttää. Tiesin, että luokassa on SmartBoard, mutta en päässyt opettelemaan sen käyttöä etukäteen. Diojen kanssa se ei tuottanut muita ongelmia kuin vahingossa karttakepillä tehdyn sivunvaihdon. Videon ja esityksen välillä vaihtelu oli haastavaa, eikä mennyt ilman ongelmia. Tätä valmistelemattomuutta on myös hieman hankala perustella. Ensi kerralla paremmin.

Yleisöön tutustuminen on tärkeä osa valmistautumista. Kyselin vanhemmilta opiskelijoilta viime vuoden tunneista, haastattelin opettajaa, luin kurssiblogia, pyrin tapaamaan joitain opiskelijoita etukäteen jne. Sain räätälöityä sisältöä sellaiseksi, mikä mielestäni hyödyttää kohderyhmää paremmin. Sen lisäksi, että luento parani varmasti, lieveni myös jännitys.

Tänään ohjelmassa onkin vielä selvittää, saako valmistustekniikan opintoja hyväksiluettua sillä, että luennoi samasta aiheesta toiselle luokalle. Olisi erikoista, jos ei saisi.

Kamala ja mahtava kokemus, mutta opettavainen!

Kiitos Sakarille tästä mahdollisuudesta! Suosittelen myös tutustumaan kurssin blogiin.

Lisäys 18.10.2014: Näytekappaleet voi joskus olla syytää, tilanteen salliessa, jättää esille sen sijaan, että ne laittaa kiertoon. Varsinkin suuressa ryhmässä kappaleiden kierto on niin hidasta, että ne eivät osu juuri kenenkään kohdalle silloin, kun ne ovat puheenaiheena.

Koneen luona seisominen ei ainakaan paranna luentoa. Joskus se on välttämätöntä teknisistä syistä, mutta tekee esitystä puisevammaksi. Parempi vaihtoehto on esimerkiksi kauko-ohjain, joka sallii liikkumisen luentotilassa.

Videot ovat hyvä havaintoväline, mutta ne vaativat usein selostuksen. Sain erityisesti kehuja selostamisesta. Ilman sitä asia olisi kuulemma voinut jäädä epäselväksi tai ainakin epäselvemmäksi.

Leppäkerttu

Varmaan yksi odottamattomimmista työtehtävistäni kautta aikojen:

Leppäkerttu käynnisti koulujen välisen yhteistyön Raisiossa

Amis ei vaan riitä

Tämä uutinen sai miettimään, että olikohan sittenkään ihan loppuun saakka harkittua pidentää kaikki perustutkinnot vähintään kolmevuotisiksi? Varsinkin kun jatkoaika taidettiin usein toteuttaa lisäämällä opintoja ydinosaamisen ulkopuolelta.

Koneistaja taitaa edelleenkin harvemmin työllistyä suunnitteluassistentiksi, vaikka sitä työtä opetetaankin enemmän kuin ennen. Tietenkään lisäosaamisesta ei itsessään ole haittaa. Monelle oppilaalle se kyllä voi laskea opiskelumotivaatiota, ja jopa lisätä keskeytyksiä.

Sama pätee sovelletusti myös opistotutkinto-AMK -muutokseen.

TSI-oppimateriaali

Jämsän ammattiopiskelijat tekivät itselleen matematiikan oppikirjan

Jämsän ammattiopisto on osoittanut hienoa oma-aloitteisuutta tekemällä itse opiskelijavoimin ja opiskelijalähtöisesti matematiikan oppimateriaalin.

Toivon, että materiaali on kenen tahansa ladattavissa, ja että kenen tahansa kehitysideoita otetaan avoimesti vastaan avoimen lähdekoodin hengessä.

Kirjan tarkoitus ei siis ole opettaa matematiikkaa, vaan valmistaa ammattiin.

Luultavavasti matematiikkaa kuitenkin opetetaan. Varmaan tuossa tarkoitetaan, että matematiikka ei ole itsetarkoitus, vaan yksi työkalu muiden joukossa. Kuten sen kuuluukin ammatillisessa opetuksessa olla.

Opiskelijoiden kirjassa ei esimerkiksi derivoida tai ratkota toisen asteen yhtälöitä, niitä kun nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan tehtävässä tuskin tarvitsee.

Hyvä näin. Liian vaikeaksi ja tarpeettomaksi koettu opetus ei varmasti lisää matematiikan oppimisen iloa, vaan syrjäyttää siitä jopa loppuiäksi. Toivottavasti tuloksena on vähemmän ihmisiä, jotka luulevat olevansa huonoja matematiikassa.