Ideavarkaus

Toisin kuin yleensä ajatellaan, käytännössä kaikki ideat kannattaa julkaista heti, ettei kukaan ehdi varastaa niitä ja väittää omikseen. Kukaanhan ei voi väittää keksineensä tänään ideaa, jonka sinä julkistit jo eilen. Rahallinen pääomakin voi hävitä esimerkiksi konkurssissa, mutta et voi mitenkään lakata olemasta jonkun asian keksijä. Hyvä henkilöbrändi ja osoitus mielen kirkkaudesta voi hyvinkin jo itsessään taata toimeentulon. Tietysti henkinen pääomakaan ei katoa, mutta se ei muutu leiväksi, ellei joku muukin tiedä siitä.

Idean salaamalla et voi myöskään mitenkään taata sen pysymistä itselläsi. Se saattaa vuotaa, joku muu voi keksiä sen, voit itse unohtaa sen jne. Vain julkistamalla voit ”korvamerkitä” sen itsellesi. Monikin on väittänyt tai luullut – minä mukaanlukien – eri ideoita omikseen. Siitä vaan on melko mahdotonta saada varmuutta ilman mitään julkista jälkeä. Tietenkään ideasta ei oikein voi ottaa kunniaa, jos sitä ei voi todistaa.

Sitäpaitsi, et sinä sitä ideaa välttämätöntä kuitenkaan itse toteuttaisi. Joku toinen taas saattaa tehdä siitä timantin.

Idea ideavarkauksiin on varastettu Jari Parantaiselta ja ennen kaikkea hänen mainiosta tuotteistusoppaastaan.

Mainokset

Mikä tekee asiantuntijan?

Kuten Jari Parantainen kertoo, julkaisut tekevät asiantuntijan. Wikipedian mukaan näin ei ole, vaan asiantuntija määritellään siellä näin:

Asiantuntija on henkilö, joka jollakin tiedonalalla pystyy tunnistamaan ongelmia ja ratkaisemaan niitä tehokkaasti.

Lainaus on varmasti totta, mutta vain osatotuus. Yksinkertaistan määritelmän siihen, että asiantuntija tietää kyseistä asiasta enemmän kuin muut. Lopulta taso muodostuu siitä, kuinka moni tietää vähemmän. Ylimpänä asteena on tietysti tietää asiasta enemmän kuin kukaan. Koska statuksen perustana on vertailtavuus muihin, määrittelevät viime kädessä muut asiantuntijan. Vähintäänkin subjektiivisuus estää oman osaamistason määrittelyn, eikä itsearviointi muutenkaan sovellu, sillä se ei korjaa virheitä.

Muiden määrittelyn ollessa ratkaisevaa, ei ilman julkaisemista voi tulla asiantuntijaksi. Eihän kukaan pidä sinua minään, jos ei tiedä sinusta tai osaamisestasi. Tietoa taas levitetään julkaisemalla. Tapoja ja välineitä on toki monia, eikä yksikään ole aukottomasti toista parempi. On se sitten tietokirja, blogi, video, luento, artikkeli tai tuitti. Lähimpänä ruohonjuuritasoa julkaisuissa on vielä kahvipöytäkeskustelu. Jolla ei kyllä vaikuteta muihin kuin siihen pöytäkuntaan. Mutta alku se on sekin.

Luonnollisesti pelkällä oppiarvollakin voi nousta jonkinlaiseksi asiantuntijaksi. Onhan selvää, että tietyn alan tohtori on käytännössä aina alallaan maallikkoa asiantuntevampi. Tutkinnotkin kuitenkin perustuvat julkaisuihin, eli opinnäytetöihin, graduihin, väitöskirjoihin yms. Ja nekin arvioi joku muu. Niissäkään ei siis päästä eroon ulkoa määritellystä osaamisen tasosta, joka osoitetaan julkaisemalla.

Valitettavan usein eri spesialistit tuntuvat pitävään tietoa asiana, joka kuluu jakamisesta. Sillä tavalla omalle osaamiselle asetetaan karsina, minkä ulos ei enää pääse. Onneksi voi valita toisinkin, eli jalostaa tietoaan ja tuottaa sille lisäarvoa jakamalla.