Kyllä se vielä paperilla toimi

Katselin jokin aika sitten youtubea, ja insinöörivaistoni veti katsomaan videoita turbiineista. Lukuisten kuolatippojen jälkeen aloin tätä videota katsoessa miettimään, että olisi todella kätevää, kun käytetyn höyryn voisi käyttää uudelleen, eikä sähkön tms. tuotantoa täytyisi katkaista säiliön täytön takia. Höyryvetureissahan niin tehdään.

Pohdin myös, että koska vesihöyryn tiheys on n. 1/1700 nesteeseen nähden, olisi höyry syytä lauhduttaa matkalla turbiinista takaisin höyrykattilaan. Lauhdutin taas tuottaa lämpöä, jota talteenotettuna voidaan hyödyntää sopivaan tarkoitukseen. Alkoi näyttää selvältä, että nyt on kyseessä vähintään 1 000 000 $ idea. Onhan se nyt loistava keksintö tuottaa lämmöllä lämpöä ja saada sivussa liike-energiaakin.

Sitten tajusin, että sähkön ja lämmön yhteistuotanto on jo keksitty. Hyvä idea siis, mutta hiukan myöhässä. Käviköhän James Wattille koskaan näin?

Mainokset

Ideavarkaus

Toisin kuin yleensä ajatellaan, käytännössä kaikki ideat kannattaa julkaista heti, ettei kukaan ehdi varastaa niitä ja väittää omikseen. Kukaanhan ei voi väittää keksineensä tänään ideaa, jonka sinä julkistit jo eilen. Rahallinen pääomakin voi hävitä esimerkiksi konkurssissa, mutta et voi mitenkään lakata olemasta jonkun asian keksijä. Hyvä henkilöbrändi ja osoitus mielen kirkkaudesta voi hyvinkin jo itsessään taata toimeentulon. Tietysti henkinen pääomakaan ei katoa, mutta se ei muutu leiväksi, ellei joku muukin tiedä siitä.

Idean salaamalla et voi myöskään mitenkään taata sen pysymistä itselläsi. Se saattaa vuotaa, joku muu voi keksiä sen, voit itse unohtaa sen jne. Vain julkistamalla voit ”korvamerkitä” sen itsellesi. Monikin on väittänyt tai luullut – minä mukaanlukien – eri ideoita omikseen. Siitä vaan on melko mahdotonta saada varmuutta ilman mitään julkista jälkeä. Tietenkään ideasta ei oikein voi ottaa kunniaa, jos sitä ei voi todistaa.

Sitäpaitsi, et sinä sitä ideaa välttämätöntä kuitenkaan itse toteuttaisi. Joku toinen taas saattaa tehdä siitä timantin.

Idea ideavarkauksiin on varastettu Jari Parantaiselta ja ennen kaikkea hänen mainiosta tuotteistusoppaastaan.