Alihankintamessut 2014, osa 1/2

Osa 2 linkin takana.

Vietin tämän vuoden Alihankintamessuilla koko niiden aukioloajan. Toki enimmän osan ajasta omalla osastollani, näytteilleasettajan roolissa. Enimmäkseen pidin tapahtumasta, ja fiilis jäi positiiviseksi. Siksi ihmettelinkin, miksi Tekniikka & Talous kirjoitti siitä hyvin ikävään sävyyn. Varsinkin, kun jutussa on hyvinkin ihmeellisiä väitteitä:

Alihankinta 2014 -messuilla vuodentakaista Häntä ei näkynyt, mutta samaa huomiota hakemaan hankittuja kanssasisariaan kyllä. Kolmannen messupäivän iltapäiväkahvin aikaan hymyä sai jo vähän hakea.

Aivan. Messuilla näkyi viime vuotista vähemmän pintaa. Jos se viimevuotinen kehomaalaus ärsytti, miksi siitä valitetaan vasta nyt? Kyse on tietysti henkilökohtaisesta kokemuksesta, mutta mielestäni messutyttöjä ei ollut erityisen paljon, varsinkin kun huomioidaan alan miesvaltaisuus. Viimeisenä päivänä kiersin vain aamupäivällä muut messuhallit ja iltapäivällä oman hallini. Pieni väsymys oli nähtävissä. Aivan joka osastolla, varmasti itsestänikin. Se on ihan luonnollista, onhan kyseessä raska ja kuluttava työ.

Minua juilii hyväksikäyttö. Eniten teidän naisten. Ja heti seuraavaksi meidän miesten. Kaiken kruunuksi se osuu aivan hutiin maalistaan.

Yritin hakea netistä tarkkaa määritelmää hyväksikäytölle, mutta en löytänyt. Sisäänheittäjän työ ei kuitenkaan vastaa mielikuvaani siitä. Uskon, että pakottamista ei ilmennyt, ja että palkat maksettiin asiallisesti. Missä siis ongelma? Uskon kuitenkin heidän olevan riittävän fiksuja päättämään itse, missä he haluavat tehdä työtä.

Hyvin suuri osa teistä osastoemännistä, Tampereen Messukeskuksessa noina päivinä, olitte läsnä asiantuntijoina, tyylikkäämmin kuin miehet, osa hyvin aistikkaasti ja kaikin tavoin miellyttävästi. Jotkut turhan paljastavasti. Enkä käytä sitä sanaa, joka joistakin teistä tuli mieleen. En, koska vika ei ollut teidän.

Läheskään kaikilla teistä sisäänheittäjistä ei ollut mitään tekemistä osastonne tekemisten kanssa, hyvä jos tiesitte firman nimen. Te olitte houkuttimia.

Ei, kaikki naiset eivät olleet tekemässä samaa tai samanlaista työtä. Joku oli myyjänä, joku asiantuntijana, joku osastoemäntänä ja neljäs promotyttönä. Ne ovat eri rooleja, joista jokaisella on eri vaatimuksia. Mikähän ”se sana” on? Minulla on paha epäilys, joka on toivottavasti väärä. Eikä mikään oikeuta sitä. Ihmisiähän me tässä kaikki ollaan, eikä toinen toistaan parempia.

Työurallaan erilaisissa markkinoinnin ja johtamisen tehtävissä ollut Virmala on vuosien mittaan jaksanut puhua ammattimaisesta markkinoinnista. Se on jotain aivan muuta kuin vetoaminen toimialariippumattomasti miehisiin vietteihin.

– Suomalaisen on edelleen hirveän vaikea lähestyä vierasta ihmistä. Ja sitten langetaan tällaisiin osastojen sisäänheittäjiin ja houkuttimiin. Se ei ole ammattimaista markkinointia.

Mikä sitten on ammattimaista markkinontia? Pelkkä moite ilman yhtään kehitysehdotusta ei ratkaise ongelmaa, vain levittää pahaa mieltä.

Vietin messuni osaston E1000, eli Saluunan vieressä. Se oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Koko henkilökunta oli ystävällistä ja ammattitaitoista. Asiantuntijat tunsivat tuotteensa ja messutytöt saivat hymyn huulille. Itse asiassa kaikki osastolla saivat hymyn huulille tekemällä työnsä hyvin ja olemalla mukavia. Kaikesta huomasi, että messuihin oli panostettu työtä ja ajatusta, jokaisen ollessa mukana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pauliina ja Heidi, Saluunasta

Tyttöjen olemassaolo ei siis ainakaan todistanut osaston huonoudesta mitään, päinvastoin. Heillä on muuten nimetkin, Pauliina ja Heidi. Tietysti tilanne olisi voinut olla toinen, mikäli keskustelu ei olisi sujunut tai asenne olisi ollut ikävä. Messutyttöydestä enintään puolet kun on ulkonäköä.

Messuilta toki löytyi hyvinkin puutteellista markkinointia. Monella osastolla oli vain seinät ja tylsistynyt henkilökunta. Osa jopa tuntui olevan krapulassa. Kaikki esittelijät eivät osanneet kiteyttää tuotteitaan tai palveluaan. Osa oli jopa tyhjänä. Tyttöosastoilla oli ainakin edes yritetty jotain. Eikä läheskään aina huonolla menestyksellä.

Kumpikohan on markkinoinnin kannalta parempi, kuulakärkikynä vai messutyttö? Minä vastaan, että messutyttö. Kumpikaan ei tietenkään yksinään ole vielä paljon. Autuaita ovat he, joilla on eri keinoja käytössään ja taito käyttää niitä.

Osa 2 linkin takana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s